Yllätyskakku / yllätys kakun sisällä / surprise cake -ohje

Olen ihaillut erilaisia ”yllätyskakkuja”, jotka päällepäin näyttävät tavallisilta mutta sisältä paljastuukin leikattaessa tekstiä, karkkeja, kuvioita ynnä muuta, noh yllättävää. Oma aivokapasiteettini ei ole ihan riittänyt itsekseen selvittämään, miten nämä taideteokset oikein on saatu aikaiseksi, joten päätin perehtyä asiaan.

Yllätyskakkuja on tullut eteeni kahta eri tyyliä, ensin esittelyssä ”pinjata”-kakku jonka sisällä on irtonaisia karkkeja:

Kuva
Tällaisen karkeilla täytetyn pinjata-kakun voi tehdä toki ihan  kokoamalla sokerikakkupohjia päällekkäin ja leikkaamalla niihin keskelle kolon, mutta juustokakut on parhaita niin sellainen se pitäs olla! Juustokakkuversiossa pointtina on tehdä ensin pellillinen sokerikakkupohjaa ja sen jälkeen kypsällä kakkupohjalla vuorataan esimerkiksi kulho (tilavuus n. 2 litraa) tai muu sopiva astia. Kakkupohja leikataan sopivan kokoisiksi paloiksi, joilla kulho vuorataan, muista kostutus! Kun astia on vuorattu, täytetään kulho halutulla täytteellä puolilleen ja tehdään täytteen sisälle lusikalla tai muulla välineellä kolo, joka täytetään karkeilla. Loput täytteestä levitetään karkkikolon päälle ja laitetaan kakku jääkaappiin jähmettymään. Täytteen tulisi olla sellaista, että se jähmettyy jääkaapissa leikattavaksi, eli juustokakkutyyppinen ja liivatepohjainen on paras vaihtoehto! Kakun voi kuorruttaa haluamallaan tavalla, esim. sokerimassasta levyn kaulitsemalla ja sitä tuunaamalla saa modernin näköisen version, toki perus pursotuksetkin toimivat.

Kuva

Kuva

No entäs sitten nuo upeat kakut missä on erilaisia kuvioita ja tekstejä sisällä? Taikuutta? Tässä videossa valotetaan tekniikkaa tuon taikuuden takana, eli kakun sisälle tuleva kuvio taiteillaan jämäkästä foliosta, mutta käsistään-ei –niin-kätevä voi käyttää esimerkiksi valmista piparimuottia! Eli paista taas valmis pellillinen kakkupohjaa tai käytä muuta kiinteää (syötäväksi kelpaavaa, muovailuvahaa ei suositella…) massaa ja tee muotilla monta kappaletta valmiita, irti leikattuja muotoja. Pinoa kaikki irtileikatut muottipalat kasaan ja kaada taikina päälle, niin että ne jäävät kokonaan taikinan ympäröimäksi. 
Havainnollistava kuva, muotilla leikatut kuviot jäävät taikinan sisään
Vihdoinkin mysteeri ratkesi ainakin osittain, niin upeita luomuksia olen kuitenkin nähnyt että harjoituksia vaatii  tämä tekniikka :D

Vaatii harjoittelua... Kuva
 Allekirjoittaneen kokeellinen keittiö jatkaa näiden luomusten parissa testailua ja palaa parhaaksi havaittujen täytteiden kera!

Ei kommentteja