Näyttäviä valaisimia toiselta puolen maailmaa- tullattavien tavaroiden tilaamisesta netistä!

Halusin keittiöön jonkin oikein näyttävän valaisimen, mutta oikeanlaista ei vaan tuntunut löytyvän. Ystäväpariskunta oli tilannut sikahienoja (onko "sika" vielä korrekti adjektiivin etuliite? Tuskin...) valaisimia Ebaysta ja koska ne tosiaan luonnossakin vastasivat kuvaa sekä näyttivät tosi upeilta uskaltauduin itsekin kokeilemaan. Mieluiten suosisin kyllä kotimaisia kauppoja, mutta koska tässä on kotimaista työtä jo tuettu tuhansilla euroilla niin sallittakoon tämä syrjähyppy. Olen kesän aikana selannut netin valaisinvaihtoehtoja tuntitolkulla, eikä yksinkertaisesti vastaan ole tullut mitään tällaisia vähän erikoisempia kristalliviritelmiä. Tiedä sitten jos kuvetta haluaisi kaivaa vaikka viidellä tonnilla niin alkaisiko paremmin löytymään. Keittiömmehän on tosi pelkistetty valkoinen, jossa kimaltava kvartsitaso ja tuo iso kristallisysteemi toimivat yksityiskohtina, kunhan vaan molemmat saadaan paikoilleen... taso tuleekin pitkän odottelun jälkeen ensi viikolla, meikäläisen henkilökohtainen joulu!

Käännyin siis näiden valtavien nettikauppojen - Ebayn ja Aliexpressin- puoleen, johan alkoi kristallikruunuja joka lähtöön löytymään! Tuoteselosteet ja kuluttajien antamat palautteet myyjästä kannattaa lukea todella tarkkaan ennen tilaamista, jotta vältyt ikäviltä yllätyksiltä. Itse päädyin TÄHÄN putiikkiin, kuten kuvasta näkyy on blingiä saatavilla muodossa jos toisessa, alla vielä tarkempi kuva eksaktista tuotteesta jonka valkkasin :) . Valaisin kuljetettiin eilen kotiovelle ja oliko se odotusten mukainen, kuulunee kysymys? Kyllä, tuote vastasi täysin tuota kuvaa ja oli ehkä jopa positiivinen yllätys siinä mielessä että nuo kristallipallot tosiaan ovat kauniisti ja huolella hiottua lasia eivätkä mitään muovihärpäkkeitä, laatu oli muutenkin hyvä. Ainoa miinus, joka oli tilatessa jo tiedossa, on että tuossahan siis on ihan järjetön kokoaminen :D Ei tule valmiiksi koottuna ei...

Tässä tilaamani valaisimen myyntikuva
Jättiläistimantti <3
Siitä sitten kokoamaan! valkoiset pötkylät sisältävät noita lasipalloja, roikkuvat "timanttinauhat" ovat omissa pusseissaan. Koottavia nauhoja on 120 kpl...
Valmiiksi kootut nauhat kokojärjestykseen lajiteltuna

 Ihan ilmainen tuo valaisin ei ollut, tullimaksuineen tuli hintaa n.285 euroa, tästä tullin osuus n. 55 euroa. Täytyy myöntää että vähän yllärinä tuli tuo tullimaksun suuruus, vaikka olisihan valistunut kuluttaja sen tottakai etukäteen selvittänyt. Olen tilannut Ebaysta/Aliexpressistä aiemmin vain pieniä juttuja joiden arvo on ollut joitakin euroja, näiden kanssa ei ole tarvinnut tullista murehtia.Valaisimen hinta jonka myyjälle maksoin oli siis n.230 euroa, mutta - nyt tullitädit ja -sedät silmät kiinni- yllättäen ja pyytämättä myyjä merkkasi hinnaksi tilausvahvistukseen sata euroa vähemmän, näinollen myös mun maksettavaksi jääneen tullimaksun määrä putosi. Tämä on käsittääkseni melko yleistä, eikä ainakaan tällaisissa pienissä kuluttajan tilauksissa tulli lähde tekemään mitään salapoliisityötä selvittääkseen pitääkö ilmoitettu hinta tismalleen paikkansa. Jos tilaat kontillisen tavaraa johon on hinnaksi merkitty 10 euroa ei tuo kyllä varmasti mene läpi, että järki mukana ja rehellisyyshän aina maan perii! Kuljetusfirma ja tullihan ovat eri asioita, kuljetusfirmaa ei tavaroiden arvo kiinnosta mutta tullia kylläkin.

DHL & tullaus

Jos tilaamasi tavara tulee EU-maiden ulkopuolelta, joudut maksamaan tästä ALV:n joka taitaa olla lähes aina 24 %. Lisäksi voit joutua tavarasta tai sen arvosta riippuen maksamaan varsinaista tullia tietyn prosenttimäärän. Mikäli kuljetusfirmana toimii DHL ei tässä vielä kaikki, pääset maksamaan myös lisäkuluja tullivakuuspalkkion tai itsetullauksen muodossa, oh joy! Selvitin että ennen viime toukokuuta tuo tullaus itse tehtynä oli ilmainen, mutta nyt DHL perii siitä kohtuuttoman 40 euron maksun! Mikäli annat DHL:lle luvan suorittaa tullauksen, kevenee kukkaro vähintään 24,80 euroa tai 5% tullien ja verojen arvosta.  Näitä maksuja et pysty välttämään, vaan tavarat lähtevät sinne mistä tulivatkin elleivät kukkaronnyörit höllenny.

Kuvio menee niin, että kun tilaamasi tavara on saapunut DHL:lle he lähettävät sinulle postitse ilmoituksen jossa kysytään tullausta varten mm. henkilötunnus ja alkuperäinen tilausvahvistus. Jos annat DHL:lle luvan suorittaa tullauksen puolestasi ( aiemmassa kappaleessa opimme että se on helposti se edullisempi vaihtoehto...) niin lähetät nämä tiedot heille sähköpostitse. Paluupostina saat sähköpostitse laskun tullin kokonaissummasta ja maksettuasi tämän ( huom. eri pankkien välinen viive) toimitetaan tavara sinulle. Esimerkinomaisesti, itse jouduin maksamaan lisäkuluja 138 dollarin arvoisesta tilauksesta 55, 45 euroa. Varsinaista tullia en siis joutunut maksamaan, tuo summa koostuu ALVista ja DHL:n omista kuluista.

Tuo itsetullauksesta ryöstäminen on tosiaan uusi juttu joka pätee ainakin DHL:llä, muitten kuljetusfirmojen nykytilanteesta en tiedä..mutta mikäli muita kuljetusvaihtoehtoja kuin DHL on saatavilla suosittelen tsekkaamaan ne! Etenkin pienten tilausten kohdalla kulut ovat helposti kohtuuttomat, mikäli verojen osuus on esim. 4 euroa joudut silti maksamaan vähintään tuon "käsittelymaksun" 24,80 euroa, tai vaihtoehtoisesti itsetullauksen neljäkymppiä. Tämä silti, vaikka kuljetuskulut on maksettu jo varsinaisen tuotteen ostohinnassa.


Onko teillä kokemusta sisustustuotteiden shoppailusta Ebayn tai Aliexpressin kaltaisista paikoista? Ovatko tuotteet olleet odotusten mukaisia?

2 kommenttia

  1. En kestä, miten mieletön valaisin! Vau! Sen kokoamisessa riittää kyllä hommaa, mutta varmasti on vaivan väärti. :) Minähän haluaisin kotiimme vaikka kaikkiin huoneisiin kattokruunuja ja kristelleja, mutta puolisko ei oikein ole myötämielinen. :D Kiitos muuten DHL - ja tullausinfosta!

    VastaaPoista
  2. Se ON mieletön :) Pitääkin laittaa lisäkuvia miltä lopputulos meillä näytti.. meillä mies onneksi on omaksunu yllättäen samanlaisen sisustusmaun ja blingillä ei oo pääsykieltoa kotiin ;) Hyvä jos oli tullaushommista apua, emmä itsekään noista oikeastaan mitään tiennyt!

    VastaaPoista