Vihdoinkin valmis keittiöremontti!


Kauan siinä kesti, mutta vihdoinkin meidän keittiöremppa on valmistunut!  Keittiökalusteet ovat Gigantin Epoq-sarjaa, samaa meillä oli jo viime keittiö joten hyväksi on havaittu. Hinta-laatusuhde on erittäin kohdallaan, etenkin -20 prossaa kampanjoiden aikana! Vaikka sisustusrintamalla valkoinen korkeakiilto olisikin jo vähän passé  ja matan suosio nousee, oli korkeakiilto meille ihan selvä valinta. Eikä kaduta! Se on siisti, kiiltävä pinta tuo jotain jujua kokovalkoiseen ja sopii ainakin meidän tyyliin. Sormenjäljet, tahrat ym eivät todellakaan korkeakiillosta ainakaan meillä erotu, vaikka rapatessa jatkuvasti roiskuukin. Kivitaso hankittiin myös Gigantin kautta, tai kvartsikiveähän tuo viralliselta nimeltään taitaa olla. Väriltään se on musta kuten kuvasta tarkkasilmäinen saattaa huomata, mutta siihen on myös upotettu jotain peilinpalojen tyyppistä jotka kimaltavat valossa kuin timantit konsanaan! Taso olikin sitten keittiön kallein osa, mutta on se myös ihana ja tuo tiettyä arvokkuutta köökkiin. Plus että se kyllä kestää käytössä! Minähän haaveilin alkuun marmoritasosta, mutta käytännöllisyys voitti - voisi sanoa että kerrankin. 

musta kvartsitaso
Nuo pisteet ovat siis kimallusta..eivät roskia
Kodinkoneet ovat Bosch:ilta ja jääkaappi Samsungia, tuuletin on integroitu tuonne lieden yllä olevaan kaappiin. Tämähetkinen lempparikodinkone on kuitenkin DeLonghin kahvimasiina, joka jauhaa pavut ja vaahdottaa cappuccinomaidot ihan sikakätevästi. Puhdistuskin tapahtuu nappia painamalla. Diplomi-insinöörimiehen mielestä keittiössä oli liian vähän tekniikkaa, joten kahvikone oli saatava vaikkei herra itse edes juo kahvia.. tuo tekee kuitenkin niin hyvät sumpit että kahviabsolutisti on joutunut nyt kääntämään kelkkaansa ja viikonloppuisin kone jauhaa aika hyvään tahtiin.

Magnifica-kahvikone ala DeLonghi, jättebra
Keittiöremonttihan me tehtiin itse faijojen avulla, putkimiestä tarvittiin vetämään putket uusiksi mutta muuten pärjättiin omin voimin.  Alla vielä muutamia ennen-jälkeen kuvia, tuntuu että keittiön neliömääräkin kasvoi mystisesti remontin myötä, tilaa on nyt  tosi hyvin meidän tarpeisiin ja köökki toimii muutenkin hyvin . Välitilan teki itseasiassa myöskin ammattilainen, tuollaisella hopeanhohtoisella koristelaastilla joka on kosteussuojattu. Hyvä valinta oli myös ottaa musta komposiittiallas (ja hana samaa sarjaa), siinä ei vesiroiskeet näy epäsiististi ja se sulautuu hyvin tuohon tasoon.

Komposiittiallas, tuon hanan saa vedettyä vielä ulos

keittiöremontti ennen-jälkeen
Keittiö ennen-jälkeen, upeassa alkuperäis-ysäriloistossaan

Ennen-jälkeen

Epoq-keittiö
Tasotilaa on ihanan paljon <3 

Epoq-keittiö

Tuo hopeanhohtoinen pitkulamatto on Pappelinaa ja isompi raitaversio Cobellosta.Vielä kun saisi jotkut modernimmat uudet keittiöntuolit... nykyiset ajavat asiansa ja ovat oikein mukavat istua vaikka mun herkkiin silmiin vähän sattuukin. 

4 kommenttia

  1. Mikä aine on välitilassa? Jäikö vanha laatta alle?

    Annu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha laatta piti poistaa, eli vedettiin keittiö ihan "luille" ennen uusia kalusteita :) Se on sellaista sisustuslaastia/stuccomaalia joka on kosteussuojattu!

      Poista
  2. Tyylikäs keittiö, tuo taso ja tiskiallas kiinnostaisi, osaatko arvioida paljonko kivitaso maksaa esim metri? Ostettiin kylppäriin valkoinenkvartsi kivitaso ja ihan pieni pätkä maksoi n 500 e, siis alle metrin pituinen. Upeat nuo kodinkoneetkin, onnea ihanaan keittiöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) ! Taso tosiaan tilattiin gigantin kautta ja tällöin oli -20% kampanja kaikista keittiön kalusteista, niin saatiin ihan hyvä alennus tasostakin. Kyllä tuo silti parisen tonnia maksoi ja allas tuli upotuksineen kalliiksi ( jtn reilu 700e). Eli koko tason hinta tuli olemaan (ilman kodinkoneita) vajaa kolmetonnia. Muualla tuo taso ois vielä kalliimpi, mutta altaan saattais saada edullisemmin!

      Poista