Olohuoneen tehosteseinä sekä keittiön välitila koristemaalilla

olohuone koristemaali
Olkkarihommia
Saadaan paljon kyselyitä meidän olkkarin tehosteseinästä aina kun se jossakin vilahtaa, joten tässäpä joskus lupaamani infopläjäys siitä! Usein luullaan että seinässä on tapetti, mutta noup, maali on kyseessä. Tarkemmin sanottuna kyseessä on Sahara-niminen koristemaali josta lisätietoa TÄÄLTÄ . Seinä on siis tuollainen hopeanhohtoinen, eläväpintainen, karkeaa ja sileää yhdistelevä ja valossa kauniisti heijasteleva. Maalautettiin jo edelliseen asuntoomme olkkarin sekä keittiön seinät samoilla maaleilla -joskin hieman tummemilla sävyillä- ja ihastuttiin niihin niin paljon että haluttiin sama toteutus uuteen asuntoon. Myös uuden keittiömme välitila on tehty samalla materiaalilla/tekniikalla, mutta se on käytännön syistä pinnaltaan sileämpi eikä muutenkaan yhtä voimakkaasti hohtava kuin olkkarin seinä. 

tehosteseinä
Hopeista on
Alla kuvia edellä mainitusta Kallion kaksiostamme, värimaailma ja tyyli oli meille sen verran hyväksi havaittu että uusi koti rempattiin melko samalla meiningillä. Vanha koti palveli hyvin aikansa, mutta tämä nykyinen Espoon versio on tilavampi ja kaikin puolin arkiaskareita helpottavampi ja toimivampi ratkaisu. Niinkin pieni asia kuin se että pyykkejä ei tarvitse kuivatella joka päivä pyykkitelineessä keskellä olkkarin lattiaa on ihanaa! Toki kantakaupunkiasumisessa oli puolensa, mutta you get some you lose some.

Edellisen kodin köökki

Kallion kodin olkkaria

Kuten edellisenkin keittiön seinät, on nykyisen keittiön välitila (+näkyviin jäävä seinä) siis toteutettu hopeanvärisellä helmiäisstucco-maalilla, joka on samaa sävyä kuin olkkarin tehosteseinä. Meillä kun on avokeittiö josta on suora näkymä olkkariin niin haluttiin että nämä pinnat sointuvat yhteen. Välitilassa maalin päälle on vedetty huomaamaton kosteussuoja, eli se ei pinnasta mitenkään erotu mutta hylkii likaa ja roiskeita. Granaattiomenan roiskeet ja tomaattikastikkeet irtoavat meidänkin suht vaaleasta välitilasta, kokeiltu on! Koristemaali on omasta mielestäni loistava ja moderni välitilan vaihtoehto kaakeleille, laatoille, lasilevyille sun muille perinteisille ratkaisuille.

Nykyisen keittiömme välitila
Nykyisen köökin toinen seinusta

keittiön välitila
Normilauantain aamupala
Periaatteessa noita koristemaaleja voi käyttää diy-meiningilläkin, mutta me ei lähdetty itse edes yrittämään maalaamista, olen melkoisen varma että itse tehtynä lopputulos ei olisi ollut läheskään näin hyvä. Meidän tehosteseinän ja välitilan toteutti siis Elisa Decorativiltä ja voimmekin vahvasti suositella tätä ratkaisua :) Elisan aikataulut olivat hyvin joustavat ja hän on työssään nopea, joten valmista tuli parissa päivässä sillä välin kun itse oltiin töissä. Hän teki myös tuon aiemman kotimme maalaukset, mitäpä sitä hyvää vaihtamaan kun vanhoja seiniä ei muuttokuormaan saatu mukaan lastattua.

Decorativillä on itseasiassa auennut juuri uusi liike Lönnrotinkadulle Helsinkiin joten mikäli kaikenlaiset koristemaalit, sisustustuotteet tai vaikka kivitasot kiinnostavat niin kannattaa mennä paikan päälle ihmettelemään! Saa myös ihanaa marmoria jota yhä haikailen <3  Tarkempaa tietoa löytyy heidän kotisivuiltaan www.decorativi.fi . 

2 kommenttia

  1. Löysin blogisi instagramin puolelta ja täytyy ihan ensiksi todeta miten mukava, värikäs ja ihanan naisellinen blogi sinulla on. Jäin kyllä lukijaksi :-)

    VastaaPoista
  2. Iso kiitos kauniista kommentista! Ihana on myös sinun blogisi! Mahtavaa jos pysyt mukana :)

    VastaaPoista