Cheerz application
koti

Kännykkäkuvat printtiversioiksi – tee kuvistasi vaikkapa polaroideja tai magneetteja

En varmaan ole ainoa, kenellä on puhelin täynnä enemmän ja vähemmän tärkeitä kuvia, joita ei varmuuden vuoksi voi tietenkään poistaa. Koskaan ei tiedä milloin tarvitsee kuvaa neljän vuoden takaa, true story. Kynnys kuvien ottamiseen on nykyään älyttömän pieni ja voikin hyvällä syyllä kysyä onko oma kännykkäni enää puhelin lainkaan vai lähinnä kamera/mukana kulkeva netti. Ongelma onkin, että vaikka puhelimessa kuvat toki pysyvät tallessa niin olisi kiva omistaa kuvat myös ihan perinteisinä printtiversioina joita voi käyttää vaikka sisustuksessa tai old schoolisti valokuvakansioissa.

Tämmöinen paketti tuotiin ihan ovelle asti ja pikavauhtia! Peukku tälle palvelulle.

Vauvan myötä aktivoiduin myös tässä kuvaprojektissa joka oli ollut mielessä pitkään. Erityisesti halusin kuvia vauvakirjan täytteeksi ja ihan esille kotiinkin. Latasin puhelimeen applikaation nimeltä ”Cheerz”, johon törmäsin kun kaveri oli tehnyt tällä innovatiivisen kuvajoulukalenterin viime vuoden puolella 🙂 . Applikaatio on helppokäyttöinen ja erityisen kiva ominaisuus on että kuvista saa vaikka polaroid-mallisia, eri kokoisia tai vaikka magneetteja. Itse tilasin neliön muotoisia, näyttivät kivemmilta kuin perinteiset suorakulmiot.

Ikea myrheden

Kuvat tulivat kotiovelle toimitettuna muutamassa arkipäivässä ja 50 kuvaa maksoi 15 euroa ( plus 2,50€  postikulut). Mitä enemmän kuvia tilaat saat paljousalennusta ja ilmaiset postikulut, joten mielestäni varsin kohtuullisen hintaista lystiä. Sain kuvien myötä alekoodin, joten jos innostut tilailemaan niin tällä alla olevalla koodilla saat tilauksestasi alennusta 🙂 .

cheerz alekoodi
Tällä koodila ”SUVHOX” alea tilauksesta

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *