Älä sano näitä raskaana olevalle!

purulelu
Käy myös purulelusta.

Meidän huippuvauva täyttää tänään kokonaiset 6 kuukautta! Kehitys kuukausien aikana on huimaa, paikallaan oleva ja helppohoitoinen kääryle on muisto vain, mimmi menee jo kovaa vauhtia eteenpäin pitkin lattiaa. Jos jotakin kiinnostavaa osuu näkökenttään on se saatava käteen ja suuhun välittömästi. Voimakas tahto lienee ollut hyvä motivaattori liikkeelle lähdön aikaiseen oppimiseen, jos jotain haluaa on se helpointa hakea itse. Ykkössuosikkeina tietysti kännykkä, tietokone ja erilaiset sähköjohdot.

6 kk päivän kunniaksi E sai kauppareissulle jalkaansa ensimmäistä kertaa Minna Parikan ihanat baby bunny-kengät, haluaisinkin lausua erityiskiitoksen sille naiselle joka Citymarketin kassalla juoksi perään toinen kenkä kädessään ja tiedusteli oiskohan mahdollisesti meidän… Kyllä olis saattanut harmittaa semilyhyeksi jäänyt käyttöikä, itsehän en huomannut kengän kadonneen. Muistellaan merkkipäivän lisäksi myös viime vuotta, pidemmittä puheitta, yleisön pyynnöstä:

Älä sano näitä raskaana olevalle

  • ”Onko siellä kaksoset kun on noin iso maha”. No jossain tapauksessa saattaa toki ollakin.
  • ”Ei sukupuolella väliä, kunhan se on poika”.  Tämä -toivottavasti jollain tasolla ainakin- humoristiseksi tarkoitettu heitto on omaan korvaan kovinkin epähauska. Jännä, että se naisen euro on yhä 80 senttiä ja eikös siellä Kiinassa nyt kärsitä tämäntyyppisen ajattelun seurauksia… Ylipäätään, vaikka haluaisit jompaa kumpaa kovasti, niin lopulta se kumpi sattuu tulemaan on aina paras!
  • ”Nuku nyt kun vielä voit.” Ai saakeli, ihan ykkösinhokkeja! Ensinnäkin, vaikka nukkuisit vuoden putkeen olisit yhtä väsynyt parin valvotun yön jälkeen. Unessa ja rasvassa on se ero, että vain toinen niistä varastoituu kroppaan. Ja ainakin itselleni tuli yllätyksenä että kaikki vauvat eivät todellakaan heräile tunnin välein pitkin yötä. Meillä kävi niin hyvä tuuri että mimmi on nukkunut muutaman yösyötön taktiikalla vastasyntyneestä asti, nyt puolen vuoden kypsässä iässä 10 tunnin unet putkeen ovat aivan normi.
  • ”Tuotiin teille pari jätesäkillistä muovileluja ja meille pieniksi jääneitä vaatteita, näissä on pari reikää ja kakkatahroja mutta kyllä ne kotivaatteina menee”. Pliis, älkää tuoko. Jos haluatte omista tavaroistanne eroon niin kysykää ensin onko tarvetta! Ajatus on pohjimmiltaan yleensä kaunis, mutta harva halunnee turhaa roipetta lojumaan, tavaraa kertyy riittämiin ilmankin. Vauva muuten pärjää yllättävän pienellä vaatevarastolla, mikäli omistatte pesukoneen ( ja kuivurin! Kuivuri on tärkeä). Päälle eksyy yleensä ne lempparit.
  • ”Kahdenkeskiselle ajalle puolison kanssa voi heittää hyvästit.” No okei, tää on aika totta ainakin ekana vuonna 😀 Mutta the more the merrier! Yllättävää kyllä, vauva ei tunnu vieraalta kolmannelta pyörältä joka on muuttanut teille asumaan.

…ja pahimpana kaikista: Kauhutarinat synnytyksestä. Mitä pelottelulla yritetään saavuttaa? Edessä se synnytys on joka tapauksessa, kivempi viettää odotusaika ilman jatkuvaa pelkoa tulevasta. Tätä perustellaan sillä, että enemmän pitäisi puhua siitä mitä kaikkea kamalaa voi tapahtua jotta osaa varautua siihen.  Ööö eipä se tartte kun kattoa vaikka iltapäivälehtien uutisia niin klikkien toivossa siellä on toinen toistaan kamalampia juttuja otsikolla ”miksei kukaan kertonut tätä”. Pelottelu on ihan turhaa! Mikäli jotain sattuisikin (ja todennäköisesti kaikki menee tosi hyvin ) on moni jutuista paljon pahemman kuuloista kun mitä se loppupeleissä on. Jos johonkin kannattaa uskoa niin siihen, että kaikki unohtuu hyvin nopeasti ja aika kultaa muistot. Tätä ne kaikki sanoo ja se on totta.

raskaus meemi
Sori, miehet <3

Mutta mikäli ärsytysmittari ottaa esikoisen kanssa jatkuvasti kierroksia kanssaihmisten kommenteista, voit lohduttautua sillä että se seuraava muksu ei sitten enää kiinnostakaan juuri ketään 😀

Mitä muita ihania ja vähemmän ihania kommentteja tulee mieleen ?

Tykkää tai jaa postaus 🙂