Black Friday tarjoukset

Länsimaiden kovin ostospäivä on käsillä, Black Friday 2018 eli suomalaisittain musta perjantai 2018. Tämä ”merkkipäivä” on lähtöisin jenkeistä, jossa alennukset ovat oikeasti todella hyviä kilpailun ollessa kovaa ja myös asiakkailla ostohousut ovat tukevasti jalassa. Suomessakin ihmiset ovat ottaneet mustan perjantain hyvin vastaan ja kuuleman mukaan myynnit ovat parantuneet vuosi vuodelta. Singles day tarjoukset eivät selkeästi olleet normaaleja viikkotarjouksia parempia, joten oletettavissa on, että moni suomalainenkin nettikauppa tulee panostamaan tänä vuonna hyviin tarjouksiin juuri Black Fridaynä. Usein homman nimi on tosin se, että hyvien tarjouksien tuotteita on rajallisesti saatavilla, joten tarjouksissa on hyvä olla hereillä. Hyvä taktiikka on miettiä ensin mitä tarvitsee ja olla valmiina ostamaan kun oikea tuote napsahtaa kohdalle.

Osa kaupoista kuten CDON  jaksottaa parhaat Black Friday tarjoukset pitkin päivää eli tosi-ostajan kannattaa seurata tarjouksia pitkin päivää. Toisaalta jos suomikaupoista ei kunnon tarjouksia löydy, kannattaa katsoa myös ulkomaalaisten nettikauppojen suuntaan. Huhuja on tänä vuonna ollut, että Amazon lanseeraisi pohjoismaiden sivustonsa nopeilla kuljetuksilla. Muutama kauppa varmasti ottaa myös varaslähdön kyseisen viikonlopun ostopäivään. Osa kaupoistahan lähtee (markkinointimielessä) mukaan ”älä osta mitään”-kampanjaan vastaiskuna kulutushysterialle, mikä sinänsä on kaunis ajatus. Kuluttaja kuitenkin hyötyy hyvistä tarjouksista niiden tuotteiden kohdalla jotka joka tapauksessa olisi pakko ostaa, joten tottakai vaikka toppahaalari on kiva löytää edullisesti kun sen kuitenkin joutuu hankkimaan. Kuluttaa voi myös vastuullisesti eikä hysteriaan kannata missään nimessä lähteä mukaan.

Parhaat Black friday tarjoukset 2018

Muutama ennakkotarjous ja idea:

Jenkeissä Microsoft on lupaillut koko viikon kestävää Black Friday 2018 tarjouskampanjaa esim. Xboxiin liittyen: xbox X hintaan 400 USD (normihinta on 470-500USD) Sitä jos vertaa xbox X:n Suomen hintaan 470 EUR niin voi olla mahdollista, että täälläkin nähdään xbox 400 euron hintaan.
Sony ei tietenkää voi jäädä joulun konsolikisassa kakkoseksi, joten heidän Black Friday 2018 –kampanjassa  on 1TB normaali PS4 spiderman pelillä 200USD (normihinta jotain  400USD luokkaa). Sama olisi Suomessa varmaankin yksi yhteen USD/EUR muunnoksella.
Amazon UK aloittaa Black Friday kampanjat jo 16.11.

Useat kaupat tarjoavat cashbackkia- eli tietyn prosentin rahaa tehdyistä ostoista- Bonuswayn kautta, joten kannattaa rekisteröityä sinne ennen ostamisen aloittamista. Innokas nettishoppaaja kerää Bonuswayn avulla ihan huomaamatta mukavia summia.
Useat kaupat- kuten Superdry -tarjoavat pidennettyjä palautusaikoja. Näin joululahjojen ostaminen onnistuu kätevästi alennuksien avulla.

bonuswayn kautta rahaa takaisin ostoksista
Kuin laittaisi rahaa pankkiin! Musta Perjantai-tarjoukset yhdistettynä Bonuswayn rahanpalautuksiin

Kampanjasivustoja ja  Black Friday 2018 tarjouksia:

Päivitetään näitä lisää sitä mukaan kun tarjouksia satelee 🙂

Osa linkeistä sisältä affiliatekoodin.

Perheen pienimmille:
Lekmer – leluja ja lastentavaroita laidasta laitaan, turvaistuimista vaunuihin. Tarjoukset alkavat perjantaina ja ne ovat voimassa koko viikonlopun ajan.
Polarn o Pyret. – laadukkaita lastenvaatteita vaihtuvin tarjouksin jopa 30% alennuksella Black Friday-viikonlopun ajan. Ilmaiset toimituskulut! Talvivaatteita kannattaa tsekata täältä.
Reima– laadukkaita, kulutuksen kestäviä lastenvaatteita 25% alennuksella.
BR-lelut – lelukauppa mainostaa Black Friday tarjouksia tarjottavan myymälässä ja nettikaupassa.
Gugguu –  Lähes kaikki -30 prossaa.
Jollyroom – Alennuksia jo nyt, perjantaina päivitetään päivän tarjoukset
Toys’r’ Us – Paljon alennuksia leluista jo nyt!
Babyshop.fi – Paljon alennuksia! Esim. Gugguu -23 % ja Moloa jopa -40% alennuksilla. Erilaisia lastentuotteita jopa puoleen hintaan, lapsellisen kannattaa ehdottomasti tsekata 🙂
Metsola – Kaikki -25 prossaa.
Noomi – Kaikki vähintään -25 prossan alella!

Elektroniikka ja pelejä:
Gigantti – elektroniikkaa yms Black Friday tarjouksin. Viime vuosina ollut iso Black Friday kampanja, jossa laadukkaita alennuksia. Viikon ennakkotarjoukset ovat aika surkeita joten odotus nousee korkeaksi.
Microsoft store – täältä esim. Surface Laptop 4GB 799e (poistuva malli, mutta erittäin laadukas kannettava)
CDON – elektroniikkaa yms. Ennakkotarjouksena uusia PS4 pelejä halvalla kuten uusi huippupeli Spiderman alle 40 euroa.
Amazon UK – kaikkea taivaan ja maan välillä! Echo älykaiuttimet tarjouksessa Black Fridayn ajan. Eivät tosin toimita niitä vielä Suomeen, joten vaatii jonkin bulvaanipalvelun käytön.
DustinHome – Elektroniikkaa alennuksessa koko Black Friday-viikonlopun ajan. Rekisteröityneet saavat tietää alennukset etukäteen.
Gearbest – Useita alennuksia elektroniikasta jo nyt!
AliExpress – Alennuksia elektoniikasta yms käytännössä koko ajan. Kannattaa asentaa hintaseuranta appi, jotta tietää mikä tuotteen hintahistoria on. Kaupoilla on välillä tapana nostaa hintoja kampanjoiden ajaksi.
DealExteme – Kiinalainen halpaelektroniikan kauppa. Ekstra 8% alennus Black Fridayn ajan.
DNA – DNAlla Black Pink Week käynnissä. Perjantain alennuksia odotellessa voi napata vaikka PS4 God of War pelin pukinkonttiin naurettavan halvalla 29 euron hinnalla. Voi maksaa halutessaan kolmen vuoden korottomalla 80senttiä kuukaudessa
Power – Gigantin kilpailija aloittaa tarjoukset jo maanantaina. Perjantaina parhaat tarjoukset ja ne julkaistaan vasta torstaina. Alkuviikon paras TV tarjous on tämän vuoden malli LG 55 tuuman OLED telkkaris, joka harvoin on tarjouksessa.
Verkkokauppa – Perjantain tarjouksia odotellessa yksi parhaimmista tarjouksista on Philipsin HUE starter kit 60eurolla

Vaatteita

Lindex – Vaatteita -25%  Black Friday kampanjassa.
Bubbleroom – merkkivaatteita ja kenkiä. Alkuviikosta -25% mekoista
Boohoo – naistenvaatteita jouluun ja juhliin. Erittäin kova tarjous: -30% kaikesta.
Superdry – Englantilainen vaatemerkki, jolla erityisesti suosittuja takkeja. Pidennetty palautusaika joulukuun loppuun ja -20% kaikesta
Brothers – laadukkaita miestenvaatteita black friday alennuksin. Alkuviikon -20% farkuista
Stadium– urheiluvaatteita ja tarvikkeita. Tiistain ajan -25% kengistä
TailorStore– mittatilaus-kauluspaitoja. Loistava henkilökohtainen joululahja. Ensimmäisen paidan saa halvalla 29 euron tutustumishinnalla.
Asos – Vaatteita Black Friday alennuksella.
Sportamore – erityistesti urheiluvaatteita ja kenkiä. Alkuviikosta päällysvaatteet – 30%
Puma – laadukkaita urheiluvaatteita ja kenkiä.
Boozt – Laatuvaatteita ja -kenkiä hyvin alennuksin, 25 prosentista jopa 60 prosenttiin. Tsekkaa esim Vagabondin kenkien tarjoukset!

Kosmetiikkaa yms:

Hajuvesi.fiBlackWeek alkanut jo 16.11. Kyseinen kauppa myy kampaamotuotteita kampaamoita huomattavasti halvemmalla.
Bette Box – Ihana lahjaidea <3 Kuukausittainen paketti kauneutta, tyyliä ja ideoita postitse kotiin!  Black Friday-tarjouksena tarjouksia tilauksesta + tuotelahjoja tilaajille. Nyt saat lisäksi 8 euroa alennusta koodilla BFBETTE!
Nordicfeel – Kauneudenhoitoa, hajuvesiä, meikkejä, ihonhoitotuotteita jne.

Huonekaluja ja muuta kotiin:
Adlibris – kirjoja ja lautapelejä. Loistavia joululahjaideoita. Koodilla BLACK10 -10% tarjous kaikesta.
Freska – Tilaa kotiin siivous ennen joulua tai joululahjaksi.
Tokmanni – Black Friday-tarjouksia perjantaista lähtien. Mahdollisuus myös osallistua lahjakortin arvontaan. Alkuviikosta esim. Iittalan teema astiat -30%
Kodin1 – Huonekaluja alennuksessa Yllätyspäivä-kampanjassa jo nyt.
Scandinavian design Center – laadukasta tavaraa kodin sisustukseen. Black Friday tarjouksia lupailtu.
Renkaat Vaihtoon.fi – viime hetken mahdollisuus ostaa uudet talvirenkaat hyvään hintaan. Asennnuksen voi tilata samalla yheistyökumppanilta.
Rengas-online – toinen vaihtoehto talvirenkaiden ostoon.
Unikulma – Patjoja, sänkyjä ja liinavaatteita black friday tarjouksin jo nyt.
Jotex . Kampanja voimassa jo nyt!  Koodilla JOTEXXMAS saat kaikesta – 20% alea, jopa huonekaluista ( ei koske jo alessa olevia tuotteita). Jotexilla on omaan makuun kaikkea ihanaa! Supertrendikästä samettia, kultaa…Piensisustuksen lisäksi täältä löytyy upeita huonekaluja hyvään hintaan. Täältä löydät myös joulutuotteita, alla olevan kuvan valaistu joulukuusiverho on jo nykykotien klassikko.

Jos meillä olisi sohvan tarve ajankohtainen, tää ois UPEA! Kuva Jotexin sivuilta.
Ei allergisoi eikä varise. Kuva Jotex.

Hemtex .  Kampanja voimassa jo nyt! Kaikista tuotemerkeistä -25 % alea. Hemtexin nettikaupassa on paljon laajempi valikoima kun liikkeessä.  Jotexin tyyliin täällä on kaikkea trendikästä, oma suosikki on esim tämä kampanjahintainen valaisin!

Tämä ois upea keittiöön tai olkkariin! kuva Hemtex.

 

Matkoja ja palveluita:

Radisson blu – laadukas hotelliketju, viikonloppuöistä Radisson, Radisson Blu ja Park Inn by Radisson -hotelleissa  black friday-tarjouksena -30 %

Travellink – matkoja ja lentoja. BFWEEK alekoodilla 65 euron alennus lento+hotellipaketeista.
Ebookers – matkoja ja lentoja. Rekisteröitymällä 60 euron alennus lento+hotellipaketeista.
Hotels.com – erinomainen hotellinvaraus sivusto. Usein hotellin saa tätä kautta paljon halvemmalla kuin muilta sivustoilta. Black Friday alessa useita hotelleja ympäri maailmaa

Black Friday 2018 gearbest
Gearbest black friday tarjoukset koko viikonlopun ajan. Samoin AliExpress
Black Friday 2018 tarjous amazon
Amazonissa uusia Black Friday tarjouksia päivittäin
kosmetiikka hajuvesi black friday tarjous
Hajuvesi.fi tarjoaa joka päivä uusia black week tarjouksia. Tuoksut ja kosmetiikat ovat hyviä ja arvokkaita joululahjoja.
Paras pikkujoulalahja perheelle on siivous ennen juhlapyhiä. Tarjoajia on useita, mutta yksi suosituimmista on Freska