Taaperon puolitoista vuotta

Jo puolentoista vuoden ajan on saatu sanoa hyvästit omalle ajalle ja kompensaationa nauttia kerrassaan viehättävästä seurasta . Se on ihan hullua, miten paljon vuodessa tapahtuu ja miten se kulunut vuosi on ollut yksi silmänräpäys. Klisee, mutta totta. Koska jokainen päivä on rakennettu rutiinien varaan, vääristänee se jotenkin aikajatkumoa ja päivistä ei muistakaan kuin murto-osan jälkikäteen mietittynä.

siirtolapuutarha
<3
Kaiko bambi dress
Veikistelijä

Hieman siis kuulumisia puolentoista vuoden rajapyykin kohdilta! E on siitä aito suomalainen, että hänellä on suuri mieltymys ämpäreihin. Niitä ei onneksi sentään tarvitse jonottaa, vaan ne napataan hiekkalaatikolta mukaan (olivat omia tai ei) ja kävelylenkit suoritetaan yleensä ämpäri molemmissa käsissä heiluen. Tosin saattaa olla, että ämpärit toimittivat käsilaukun virkaa, sillä ostettuani neidille Ekan Oman Käsilaukun on se kulkenut käsipuolessa joka paikkaan. Rakkaus käsilaukkuihin periytyy siis suoraan jälkipolvelle, onneksi hintaluokka on toistaiseksi maltillisempi kun äidin veskoilla…

taapero puolitoista vuotta
THE söpöin pikku kassialma
Kaksin käsin!

Rakkaus koiriin on yhä ylitsevuotavaa ja kaikki etäisesti koiraa muistuttavat hahmot sekä kuvat huomioidaan varmasti ”koi, koi” huudoin. Tanssiminen on mimmillä verissä ja aina menevämmän musiikin kuultuaan alkaa lantio vatkata. Myös käsiliikkeet ovat tulleet performanssiin mukaan. Ja nopea tuo on kuin rasvattu salama! Syksyllä aloitetaankin taaperojumppa, jossa mini pääsee toivottavasti toteuttamaan itseään. Työväenopistolla on btw tarjolla huikea kattaus huokeaan hintaan vaikka mitä kursseja, niin lapsille kuin aikuisille. Männä vuosina olen käynytkin erinäisillä kursseilla, joskus on piirretty eläimiä Korkeasaaressa, toisinaan alastonmallia. Kun aikaa vain olisi, ilmoittautuisin kaikille mahdollisille kursseille kakunkoristelusta joogaan.

Pikkuapina bongasi karkkipussin…

Ollaan säästytty luojan kiitos kaikilta taudeilta, tämän todettuani voinen odotella vieraiksi noroa, megaflunssaa ja korvatulehdusta. Tai sitten ei, koska meikämamman vastustuskyky on rautainen ja näköjään se periytyy. Perusluonteeltaan E on tarkkailija, joka ei suuna päänä (onneksi) heittäydy vaan kokeilee varovasti ensin. Hyvin noin pienestäkin näkee että sitä selvästi ollaan huumorinaisia, kova on hassuttelemaan ja tekee kaikenlaista saadakseen muut ihmiset nauramaan. Mikäli tavoitteessaan onnistuu, antaa hän toki itselleen raikuvat aplodit.

Ruokailussa meillä on periaatteena että kaikkea, mitä aikuisetkin syövät saa maistaa. Yleensä syödäänkin tismalleen samaa ruokaa, hyvin uppoaa niin parmesan-parsarisotto kuin vöner-annokset tulisella kastikkeella. Toki järki on mukana niin, ettei mitään haitallista mukulalle syötetä ja erityisesti suolan sekä sokerin kanssa ollaan tarkkoja. Mutta just esim suolaa tahi sokeria ei meillä demonisoida. Herkkututka on neidillä kyllä maagisesti kehittynyt havainnoimaan kaikki vähänkin syntiset syötävät, karkkipussin tuo haistaa kilometrin päähän. Hyvä vinkki oli, että karkeista, kakuista, sipseistä, jäätelöstä sun muista ei kannata puhua eksklusiivisesti herkkuina. Herkkuja ovat yhtälailla vihannekset, marjat, tuore leipä jne terveelliset appeet.

Mitä meidän puolitoistavuotias osaa?

No hänhän osaa kaikenlaista, mutta tässäpä muutama konkreettinen esimerkki mitä tämän ikäisen repertuaariin kuuluu:

  • Syödä itse, hyvin omatoimisesti. Apu ei yleensä ole kovin tervetullutta, vaan sapuska kauhotaan suuhun omin käsin, ruokailuvälineitä meidän neiti on jo pitkään osannut käyttää hienosti.
  • Juosta ja kiipeillä. Missä portaat, siellä mimmi. Portaita jaksettaisiin mennä ylös ja alas loputtomasti. Pieni kroppa on myös yllättävän notkea ja pystyy änkemään itsensä vaikka minkälaisiin kiipeleihin.
  • Avustaa kotitöissä. Tiski- ja pyykkikoneen täyttäminen ja ruokaostosten tyhjentäminen ovat mieluista hommaa.
  • Avata erilaisia purkkeja ja purnukoita. Oli kyseessä hammastahna- tai rasvatuubi, kierrettävä tai auki naksautettava korkki, kyllä ne auki saadaan…
  • Laittaa kengät jalkaan itse. Ainakin ne helpoimmin puettavat. Kengät ovat muutenkin äärimmäisen lähellä sydäntä, ymmärrän toki hyvin.
  • Taluttaa koiraa. Ja tässä hommassa ei todellakaan saa kukaan auttaa.
  • Ilmaista, mistä musiikista ja biiseistä erityisesti pitää. Tämän hetken suosikkeja ovat mm. Boom Kah (Robin <3) ja Ihhahhaa, hepo hirnahtaa, jota hän itsekin osaa lauleskella.
  • Halata ja pussata <3

Leikkipuistossa/ulkoilemassa meillä käydään yleensä se kolme kertaa päivässä, että kauhulla odottelen niitä loskakelejä ja kylmyyttä.. Päiväkodit ovat kyllä vanhemmille ihan valtava helpotus, etenkin tuon yleisen aktivoinnin ja ulkoilun puolesta! Meillä kun ei vielä toistaiseki ole hoitoa ulkoistettu, vaan neiti on kotihoidossa. Ei ole mitään siistiä sisätyötä se, vaan kunnon duunia jossa työnantajan kanssa on mahdotonta neuvotella 🙂

leikkipuisto
All day every day
Tykkää tai jaa postaus 🙂