Halloween juhlaideat tarjoiluihin ja ohjelmaan

halloween koristeluideat

Halloween on suht uusi juhla Suomessa, eikä mekään ole sitä vietetty oikeastaan mitenkään vuosikausiin. Nyt kun muksu on jo sen verran ”iso”, eli 2 v ja 8 kk, että alkaa jo tajuta juhlapyhien päälle niin pidettiin pienimuotoiset bileet kaveripariskunnan kanssa. Bileiden päätähdet olivat siis 3 kappaletta kaksi-kolmevuotiaita tyttöjä ja vanhemmat tulivat sitten statisteina siinä mukana. Teemaan sopivia herkkuja oli jos jonkinlaista, pikkuprinsessat käyttivät tilaisuuden hyväksi ja vetivätkin niitä kaksin käsin, sokerihumala oli loppuillasta käsinkosketeltava… Mutta kyllähän hyvä syy tehdä lapsia on just tää, että niille voi järjestää juhlia! Lastenjuhlat on ihan parasta, kohderyhmä osaa yleensä arvostaa vaivannäköä ja näyttää sen myös.

halloweenideat

Mieheni ideoi upean ”mörköluolan”, jonka sopivuudesta parivuotiaalle voidaan olla montaa mieltä… Mutta hieno se oli 😀 Pointtina oli, että vaatekomerosta oli tehty mörköluola, jossa mörkö vartioi karkkikulhoa. Ken sinne uskalsi mennä, sai palkinnoksi karkkia. Itse mörkö oli tuollainen liikkeeseen reagoiva hirtetty kummitus, joka aktivoituessaan piti pelottavaa ääntä ja välkkyi punaista valoa. Oli muuten aika hurja! Mies oli tilannut sen Partyking-putiikista.

mörköluola
Mörköluola huhuuuu!

Tarjoilut olivat näyttäviä, mutta helppotekoisia. Tuo sammakonkutu-booli oli kyllä tosi hauska, suosittelen kokeilemaan ja yllättymään 😀 Alla kuvakavalkadia niistä. En tajunnut ottaa tarkempia kuvia per resepti, mutta ehkä noista jotakin selvää saa. Psst! Muistattehan, että ensi viikonloppuna on isänpäivä? Jos lahjaidea on vielä keksimättä, tsekkaa nämä hyväksihavaitut vinkit isänpäivään 🙂

HAlloweenbooli
Sammakonkutubooli vihreässä kannussa

Sammakonkutu-booli

1,5 dl Helmi perunasuurimoita
2 l Valion hörppy-päärynämehua ( sokeriton)
1 lime

Kuumenna n.1,5 litraa vettä kiehuvaksi. Lisää perunasuurimot pikkuhiljaa joukkoon, koko ajan kunnolla sekoittaen. Anna perunasuurimoiden kiehua hiljakseen 8 minuuttia. Sekoita välillä. Valuta enin neste pois. Lisää kylmää vettä kattilaan. Huuhtele suurimoseos kylmällä vedellä  ja valuta irtovesi pois siivilän avulla. Siirrä valutetut suurimot kulhoon. Purista limemehu joukkoon. Anna maustua 5 minuuttia. Lusikoi seos tarjoiluastiaan. Kaada päälle  mehu. Tarjoile!

muumionakit
muumionakit etualalla

Muumionakit

Voitaikinaa
Nakkeja
Silmiä koristeeksi (itse ostin Confetista)

Leikkaa voitaikina noin sentin paksuisiksi suikaleiksi ja kiedo nakkien ympärille. Paista uunissa 180 asteessa n. 20-25 minuuttia, varo ettei kärähdä! Lisää silmät ( kiinnitä esim. ketsuppitipalla)

halloweenkakku

Kauhukakku

Kauhukakkuna toimi porkkanakakku, joka koristeltiin asianmukaisesti. Kakun reseptin löydät täältä!

halloweentarjoilut
Poksutikut kakun vieressä

Poksutikut

Suolatikkuja
Valkosuklaata
Poksurakeita ( myy ainakin Tiger)

Sulata valkosuklaa mikrossa matalalla lämpötilalla. Pyörittele tikut sulassa suklaassa ja dippaa poksurakeisiin. Laita jääkaappiin kovettumaan.

halloweenpiirakka

Muumiopiirakka

Muumiopiirakka tehtiin Kinuskikissan reseptillä!

Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
150 g pehmeää voita
½ dl kylmää vettä

Täyte:
1 punainen paprika
1 sipuli
500 g Mifu-suikaleita (curry-hunaja)
tai 450 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
2 ½ dl maustettua ruokakermaa (kolme sipulia)
3 munaa
¼ tl suolaa

Pinnalle:
1 ps (150 g) texmex-maustettua juustoraastetta
3 lehtitaikinalevyä
pieni mozzarellapallo
2 kokonaista pippuria

Ota pinnalle tulevat lehtitaikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön.

Yhdistä vehnä- ja ruisjauhot kulhossa. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina sormilla kevyesti painellen voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Esikypsennä pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli. Laita Mifu-suikaleet ja kasvikset öljytylle pannulle ja paista, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Jos käytät broileria, kypsennä se ensin pannulla ja lisää loppuvaiheessa joukkoon paprika ja sipuli.

Yhdistä ruokakerma, munat ja suola. Lisää joukkoon Mifu/broilerseos. Kaada täyte vuokaan. Ripottele pinnalle texmex-juustoraaste.

Laita piirakka uuniin 200 asteeseen. Kauli piirakan paistuessa lehtitaikinalevyt pituusuunnassa pidemmiksi. Leikkaa taikinapyörällä suikaleiksi.

Ota piirakka 25 minuutin kohdalla uunista ja asettele päälle lehtitaikinasuikaleita. Jatka paistamista vielä 10-15 minuuttia, kunnes taikina on saanut kevyesti väriä. Tee piirakalle silmät esimerkiksi pienestä mozzarellapallosta ja pippureista.

Hurjaa Halloweeniä kaikille! Nyt voidaankin alkaa odottaa joulua…

Summary
recipe image
Published On
Average Rating
0.51stargraygraygraygray Based on 2 Review(s)