Parasta syksyyn – mehevä porkkanakakku

 

Jos et ole ihan varma mitä tarjota kahville tuleville vieraille, niin tarjoa porkkanakkkua. Porkkanakakku kuuluu ehdottomasti ainakin omiin kakkusuosikkeihin ja se seula on tiukka! Parhaassa porkkanakakussa kuuluu olla paljon täytettä, makua ja mehevyyttä. Erityisesti miellän porkkanakakun syksyiseksi herkuksi, mutta toimiihan tuo oikeasti koska vaan. Ja koska porkkana, niin minun asteikollani tämä on terveyskakku. Ne oikeat terveyskakut eli kaikenmaailman raakaversiot eivät meikäläiselle niin toimi.

Muutama viikko sitten, silloin kun ei vielä ollut vedenpaisumusta viikkotolkulla vaan kaunis ruska, keräsin huvikseni muutamat vaahteranlehdet ja kuivatin niitä pari päivää sanomalehden välissä paino päällä. Niistä inspiroituneena väsäsin tämän vaahteralehtikoristellun kakun ja kyseessähän on siis yksi lempi-sekä luottoresepteistäni joka kerää aina myös kehuja. Kokeile vaikka itse! Porkkanakakku kannattaa ehdottomasti tehdä niin, että se ehtii vetäytyä yön yli ennen tarjoilua jotta aromit pääsevät oikeuksiinsa.

Parhaan porkkanakakun resepti

20 cm vuoka (korkeaan kakkuun tarvitset kaksi annosta)
 
4 suurta porkkanaa keitettynä ja soseutettuna
3 dl fariinisokeria
2 dl öljyä 
4 kananmunaa
1 tl vanilja-aromia
4 dl vehnäjauhoja 
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
3,5 tl kanelia
3 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
0.75 tl suolaa
 
Kuorrute
300g tuorejuustoa 
100g pehmeää huoneenlämpöistä voita
3,75 dl tomusokeria
1 tl vanilja-aromia
2-3 tl kanelia

Keitä porkkanat pehmeiksi ja soseuta, anna jäähtyä hetken. Sekoita kulhossa fariinisokeri ja öljy, lisää siihen kananmunat, vanilja-aromi sekä porkkanasose ja vatkaa hyvin.  Sekoita erillisessä kulhossa kaikki loput kuiva-aineet ja yhdistä nopeasti sekoittamalla fariinisokeri-öljy-muna-porkkana seokseen. Paista160 asteessa n. 1h 10 min, vahdi ettei pääse palamaan yhtään. Anna jäähtyä yön yli ja leikkaa vasta seuraavana päivänä.

 
Valmista kuorrute ennen tarjoilua. Vatkaa kevyesti pehmeä tuorejuusto, voi, tomusokeri, vanilja ja kaneli tasaiseksi massaksi. Levitä massa kerrosten väliin ja kakun päälle, koristele haluamallasi tavalla!
Paras porkkanakakku
 
Meidän kakku meni tarjolle miehen veljen synttärikahveille, eli tällä kertaa ei tarttenut itse kaikkea uhrautua napaansa vetämään. Kilpailijakakkuna toimi passion-mangokakku joka oli myös ihanan pehmeää, en nyt muista mistä konditoriasta se oli haettu mutta hyvää oli. Kuvassa näkyvän keltaisen herkun leipomisesta en siis voi ottaa kunniaa. 
 
Kakku”kahvi

Kakkuteeman mukaisesti käytiin myös hiljattain Tallinnassa, jossa mielestäni parasta antia onkin syöminen. Hyviä ja edullisia ravintoloita sekä kahviloita piisaa, tällä kertaa käytiin mm. vanhassa kaupungissa löytyvässä Maiasmokk Kohvik-nimisessä perinteikkäässä kahvilassa. Alla siis harvinaislaatuinen random-kuva meistä kakkukahveilla, jos luulit näkeväsi kuvia paikan herrrkullisista leipomuksista niin väärin luultu. Samalla tulikin kuitattua myös vauvan ( päästäkää mut kärsimyksistäni jos ikinä käytän esim. ”masuasukki”nimitystä) ensimmäinen ulkomaanmatka!