Meidän häät – Talvipuutarha & Rake-sali

Sää todellakin suosi, suht surkean kesän parhaat ilmat oli meidän onneksemme säästetty elokuulle. Ulkohäitä järjestäessä on aina olemassa se iso riski, että vettä tulee taivaan täydeltä, mutta meillä kävi tuuri ja pilvenhattaraakaan ei taivaalla juuri näkynyt lämpötilan ollessa lähes hellelukemissa.Meidän häitä juhlittiin kauniina lauantaina 22.8.2015, noin 10 kuukauden hääjärjestelyjen jälkeen. Tokikaan häiden järjestely ei mitään kokopäivähommaa ollut, mutta enemmän tai vähemmän tulevat juhlat olivat tuon ajan aktiivisesti mielessä. Vieraita kutsuttiin n. 70, joista lähes kaikki pääsivät paikalle, häiden kokoluokkaa voisi siis kuvailla keskikokoisiksi, ei valtavan suuret mutta ei myöskään intiimi lähipiirin tilaisuus.

Juhlapaikka – vihkiminen ulkona



Polttarimeiningeissä Talvipuutarhalla


Vihkitilaisuumme ei ollut ihan perinteinen, kumpikaan ei kuulu kirkkoon joten kirkkohäät oli meidän kohdalla poissuljettu vaihtoehto. Kirkkohan on miljöönä upea, eikä ollutkaan ihan helppo keksiä mikä olisi siviilivihkimiselle yhtä juhlava paikka… Itselleni oli tärkeää, että mennään ihan virallisesti naimisiin hääpäivänä, mutta moni siviilivihkimisen valitseva pari käy hoitamassa vihkimisen koruttomasti maistraatissa ja järjestää pelkät juhlat. Saatiin onneksi varattua Käräjäoikeudesta vihkijä joka lupautui tulemaan ko. päivänä paikan päälle, joten enää tarvittiin se paikka missä tämä itse vihkiminen suoritetaan. Varsinaiseksi juhlapaikaksi meille oli jo aiemmin valikoitunut Klaus K. , mutta haluttiin vihkimisestä ihan erillinen ohjelmanumero jota ei suoriteta juhlatilassa.

Mietittiin erilaisia vaihtoehtoja aika paljonkin, sinänsä hauskaahan on että vihkipaikka voi olla periaatteessa ihan mikä vaan jalkapallokentästä mäkkärin parkkipaikkaan. Lopulta päädyttiin Talvipuutarhaan, joka on kesäisin upean näköinen, iso puutarha kukkaistutuksineen ja ruusutarhoineen. Talvipuutarhanhan omistaa Helsingin kaupunki ja tästä vihkitilaisuuden järjestämisestä käytiin muutamiakin keskusteluja paikan -ehkä aluksi hieman vastahakoisten- työntekijöiden kanssa. Lopulta saatiin sovittua että tämä, taisi olla ensimmäinen tilaisuus laatuaan, onnistui ja kiitos siitä heille, kaikki meni todella nappiin!



Itse Talvipuutarha (Kuva: Jonathan Schröder)

 

Talvipuutarhan portaat sopivat täydellisesti ryhmäkuvan ottoon!
(Kuva: Jonathan Schröder)

 

 

Bestmanit ja kaasot ohjeistivat vieraat paikoilleen ennen vihkimistä
(Kuva: Jonathan Schröder)

 

Vieraiden kuljetus juhlapaikalle – raitiovaunulla!


Talvipuutarha sijaitsee sopivasti raitiovaunureitin varrella, joten päätettiin hoitaa kuljetus vuokratulla raitiovaunulla jotta vieraiden ei tarvitse miettiä siirtymistä ja kyytejä itse, tämä toimi myös loistavana ohjelmanumerona. Raitiovaunuja saa vuokrattua HSL:ltä omiin käyttötarkoituksiin, kunhan reitin ja aikataulun suunnittelee hyvissä ajoin. Valitsemamme raitiovaunu oli ihana, vanhanajan henkeä huokuva ja just meidän vierasmäärälle mitoitettu, loistavasti tähän käyttötarkoitukseen sopiva kulkupeli! Raitiovaunussa on myös äänentoisto, joten juontohommat ja musiikin soitto onnistuvat.

Meillä tuli tosin puolivälissä reittiä melkoinen mutka -tai oikeastaan varsinainen stoppi- matkaan kun tien tukki tuhansien ihmisten mielenosoituskulkue. Kaikkea ei tosiaankaan voi suunnitella! Alkuhämmennyksen jälkeen tästä selvittiin kuitenkin voittajina ja harva voi sanoa päässeensä poliisisaattueessa väkijoukon onnitellessa hääjuhlapaikalleen 😀 Saatiin myös mediahuomiota mm. hesarissa, joten tämä yllättävä käänne muuttui hauskaksi muistoksi joka todellakin vapautti tunnelmaa myös vieraiden keskuudessa.

Hämmentynyt kaaso hommissa! (Kuva: Jonathan Schröder)

 

Hääsporassa on tunnelmaa! ( Kuva: Jonathan Schröder)
Tästä ei muuten läpi mennä! ( Kuva : Jonathan Schröder)

 

15 minuuttia julkisuudessa voisi osua huonompaankin päivään 😀 (kuva: Jonathan Schröder)

 

Juhlapaikkamme Klaus K:n Rake-sali


Kaikesta huolimatta pääsimme aikataulussa perille Helsingin keskustassa sijaitsevaan Klaus K-hotelliin, josta olimme vuokranneet juhlakäyttöön loistavasti soveltuvan Rake-salin. Jotta saisimme jokaisesta vieraastamme ainakin yhden kuvan, olimme virittäneet paikan päälle kuvausseinän jonka edessä vieraat kävivät kuvattavana tullessaan sisään. Jotta kukaan ei pääsisi luistamaan tästä ”velvollisuudesta” niin lahjoimme kuvattavana käyneet parilla drinkkilipulla 😉


Juhlatilamme Klaus K:n Rake-sali ennen vieraiden saapumista ( Kuva: Jonathan Schröder)

Koska kyseessä oli ravintolaksi luokiteltava tila tulivat ruoka ja juoma Klaus K:n kautta. Olimme suunnitelleet omannäköisen menu-kokonaisuuden yhdessä hovimestarin kanssa, vaihtoehtoja oli kivasti tarjolla joten mihinkään valmiiseen pakettiin ei tarvinnut tyytyä. Plussaa myös siitä, että nyt-niin-trendikkään karkkibuffetin sai kuitenkin järjestää paikan päälle itse, kaikissa ravintoloissa tämä kun ei onnistu. Karkkibuffa olikin hitti, vaikkei lapsivieraita meillä ollut yhtäkään 🙂

”All you need is love, but a little chocolate now and then won’t hurt” . ( Kuva: Jonathan Schröder)

 

Juhlat sujuivat lähestulkoon suunnitelmien mukaan ja mikä tärkeintä, vieraat viihtyivät! Voin suositella Rake-salia juhlatilaksi, palvelu oli todella hyvää ja yhteistyö suunnitteluvaiheessa sujui henkilökunnan kanssa hyvin. Itse miljöö on jo valmiiksi juhlava ja kaunis, mikä helpottaa koristelu-urakkaa jos visuaalinen ilme on itselle tärkeä. Meille myös sijainti Helsingin keskustassa toimi logistisista ja ajankäytöllisistä syistä loistavasti.

Palataan tulevissa postauksissa vielä tarkemmin erilaisiin ideoihin koskien mm. polttareita ja hääjärjestelyjä hääpuvusta juhlan ohjelmaan! Mikäli sinulle heräsi kysymyksiä vaikka meidän hääjärjestelyistä tai toiveita tulevia postauksia koskien jätä ihmeessä kommenttia 🙂