Uusi kotimme ja täten myös remppakohteemme on 1991-vuoden hyväpohjainen rivitalokolmio, jossa on tarkoituksena vetää uusiksi kaikki paitsi kylppäri ja kodinhoitohuone. Ideaalitilanne sanoisin, sillä kylppäriremppa on a) hiton tylsä tehdä b) kallis ja hankala. Asunto oli siis muuten lähestulkoon alkuperäiskuosissa, mutta edellä mainitut kylpyhuone, kodinhoitohuone sekä sauna olivat hyvällä ( eli meille kelpaavalla) maulla rempattu edellisen asukkaan toimesta. Kaikki muu meneekin sitten ihan uusiksi ja just tällaista kohdetta etsittiinkin! Vietetään paljon aikaa meillä kotona ja koska oma maku on ”suhteellisen” tarkka niin ei auta kuin tehdä itse.
50 shades of white..yksittäin katsottuna kukin lappunen näyttää ihan vaan valkoiselta, oikeasti noista valkoisen sävyistä on tässä vain muutama! Meidän seiniin tulee ”Kinos”.
Alla siis alkuun muutamat fiiliskuvat asunnosta nykykuosissa, näillä kuvilla ei kyllä hirveästi keulita 😀 Mutta kiva katsoa lähtötilannetta ja verrata sitten valmiiseen kunhan siihen asti päästään. Hieno siitä kuitenkin satavarmasti tulee! Tiedossa on siis esimerkiksi lattian laittoa, keittiön sekä wc:n täysremppa, mikrosementointia, säilytysratkaisuja, maalaamista, erilaisia pintamateriaaleja, pihan laittoa, sisustusta …
Keittiö päreiksi, appiukko hommissa
Pikkuvessa johon ei tee mieli jäädä asumaan 😉
Keittiö nykytilassaan, hyvä siitä vielä tulee…
Olohuonetta
Yksi ehdottomasti parhaista jutuista uudessa kodissa on piha, johon aurinko paistaa lähes koko päivän eikä tuule oikeastaan laisinkaan. Mun viherpeukalo on tähän asti ollut olematon, yhtäkään kasvia ei meidän huushollissa ole kuukautta pidempään elänyt… mutta tähän tulee nyt muutos! Sain Bauhausista ihan superhyvää palvelua heidän viherosastoltaan, opin puolessa tunnissa kasvien istutuksesta ja kasvattamisesta enemmän kuin tähänastisen elämän aikana yhteensä, että suuri kiitos Tammiston Bauhausin pitkähiuksiselle naismyyjälle 🙂 Kaikki paitsi puutarhanhoito on turhaa kuten sanonta kuuluu, onhan se ihan älyttömän terapeuttista onnistua itse kasvattamaan jotakin alusta asti.
Tästä lähtee
Mehän tehtiin perinteinen peliveto ja lähdetään itse nyt viikoksi Kreikkaan, sillä välin asunnon kimpussa ovat uskolliset remonttimiehet eli faijat satunnaisten ammattilaisvahvistusten kera. Stay tuned mikäli asuntoasiat on sydäntä lähellä <3