Ainakin täällä Espoossa syksy tuntuu alkaneen jo kuukausi sitten, joten sateen ja harmauden keskellä kaunis koti piristää ja mikäs sen enemmän kotia kaunistaisi kun kimaltavat yksityiskohdat! Siis oikeasti, ihan joka päivä on satanut niin kauan kun muistan (mun muisti ei ole tosin kovin pitkä tai hyvä…)! Välillä on toki vähän paistanutkin mutta ei päivää ilman vettä, sen huomaa nyt pihan omistavana erityisen hyvin kun pihakalusteiden pehmusteet on jatkuvasti litimärät. Enää niitä ei jaksa edes viedä sateen alta turvaan, sitä olisi saanut olla tekemässä koko ajan. Olkoot.
Kuten varmasti selväksi on tullut, asuu meikäläisessä vähän isompikin harakka ja kimallus vetää sisustusjutuissa usein hanakasti puoleensa.. Puolustuksekseni sanottakoon että se kyllä pysyy -uskokaa tai älkää- hyvän maun rajoissa enkä todellakaan aio kuorruttaa koko kotia halvannäköiseen glitteriin. Nyt kun mietin, niin varsinainen blingimeininki tällä hetkellä rajoittuu oikeastaan vain valaisimiin ja tietysti tuohon ihanaan makkarin tapettiimme. Ja Kartellin jakkaraan. Ja tietysti –vihdoinkin tällä viikolla- tulevaan keittiön kiviseen työtasoomme! Edellisessä keittiössähän meillä oli myös näyttävät”timantti”vetimet keittiön kaapin ovissa, mutta tällä kertaa haluttiin vetimistä mahdollisimman huomaamattomat kun täysin vetimettömiä ei ollut halutunlaisena saatavilla ja ne itsestään aukeavat ponnahdusjutut ovissa on turhan hankalat. Ihan ylimpänä olevassa kuvassa on muuten TÄSSÄ postauksessa esitelty kattokruunu, eikö näytäkin samalta kuin myyntikuvassa 🙂
Makkarin mineraalitapetti, hienostuneempi vaihtoehto glitterille…
Olkkarin kattokruunu
Jalkalampussakin on blingiä…
Mummini vanha kristallikruunu löysi uuden kodin meidän makkarista
Ei ole blingin määrä siis niin paha kuin miltä kuulostaa, eihän..? Pukeutumisessa less is more mutta sisustuksessa sallittakoon muukin kuin ne perinteiset puumateriaalit joka sävyssä.
Kun talomme valmistui, ensimmäinen "bling bling" valaisin sai kunniapaikan keittiön ruokapöydän yltä. Kuvittelin sen jäävän ainoaksi (sillä ajattelin alkuun, että vähemmän on enemmän). Kun olohuoneeseen haluttiin kauniimpi valaisin, kuinkas ollakaan, sama kimallustyyli sai jatkoa! Nyt säihkettä löytyy lisäksi myös wc:stä ja eteisestä…
17 elokuun, 2016 @ 6:10 pm
Täällä toinen, kimalteleviin valaisimiin hurahtanut!
Kun talomme valmistui, ensimmäinen "bling bling" valaisin sai kunniapaikan keittiön ruokapöydän yltä. Kuvittelin sen jäävän ainoaksi (sillä ajattelin alkuun, että vähemmän on enemmän). Kun olohuoneeseen haluttiin kauniimpi valaisin, kuinkas ollakaan, sama kimallustyyli sai jatkoa!
Nyt säihkettä löytyy lisäksi myös wc:stä ja eteisestä…
http://ihanakoti.blogaaja.fi/
21 elokuun, 2016 @ 3:28 pm
Hyvin usein vähemmän on enemmän mutta kuten tässäkin, poikkeus vahvistanee säännön 🙂 Kimallus on ihanaa ja sen voi tehdä myös tyylillä!