Kevätsävyihin vaihdetut kynttilät ja unelmien lepakkotuoli

Kalenteri näyttää maaliskuuta mutta eilen olisin ulkoilman perusteella veikannut marraskuuta, tuota kuukausien ladaa. Ilmankosteus oli n. 99 %, aurinko vain kaukainen haave, loska meni nahkakenkien saumoista sisään ja kaikki oli harmaata- paitsi keltaiset kohdat jäljellä olevilla lumilänteillä. Oli miten oli, maaliskuu ON ensimmäinen kevätkuukausi ja se näkyy pikkuhiljaa myös meillä kotona esimerkiksi vaivihkaa lisääntyvien pinkin sävyjen muodossa.Onneksi on keksitty kynttilät, värillisillä kynttilöillä saa kivasti ja edullisesti lisättyä kunkin hetken lempikausiväriä helposti kotiin!

Kohta pimeys on muisto vain!

 

Valoa maaliskuun pimeyteen

Käytiin männä viikolla myös Espoon Cobellossa hakemassa muuten ankeaan päivään hieman silmänruokaa ja inspiraatiota, sinänsä virhe että itsehän huolisin kotiini ko. liikkeestä muun muassa kaiken. Erityinen rakkaudenkohteeni, vanha kunnon lepakkotuoli on porskuttanut jo 1938-vuodesta ja täten ansaitsee todellisen klassikon tittelin. Tätä havittelisin valkoisessa nahassa tai karvaversiona mutta talouden toinen aikuinen kritisoi epäergonomista niskatuen puutetta 🙁 Ei liene miehenä tietoinen että kauneuden takia pitää myös joskus kärsiä..ja mukavahan tuo sitäpaitsi on! Koeistumiset siis jatkukoot.

Valkoinen lepakkotuoli
Lepakkotuoli valkoisena nahkaversiona <3 <3

 

lepakkotuoli Iceland
Mihin valkoinen karva EI sopisi?? Lovelovelove.

Bongasin myös ihan supersöpön tuolin tämän hetken lempivärissäni, vaaleanpunaisessa<3  Harmillisesti en tajunnut tuotetietoja katsoa, mutta aivan ihana on hän. Meillähän ON olkkarissa nojatuolin mentävä aukko…

pinkki nojatuoli
I_H_A_N_A

Nythän on vallalla todellinen viherkasvibuumi, joka on iskenyt myös allekirjoittaneeseen. Viherkasvit ja kukat ovatkin tosi helppo tapa tuoda ilmettä ja viihtyisyyttä kotiin, niiden hengissäpitäminen sitävastoin ei aina ihan niin yksinkertaista olekaan…Onneksi valittavana on myös helppoja hoidokkeja, esim. peikonlehti ja viirivehka ovat pysyneet hyväkuntoisina itselläni jo puoli vuotta, pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri minulle jne. Itse rakastan noita paksuja, pestäviä paperipussukoita joita löytyy isollekin kasville sopivassa koossa. Allaolevassa kuvassa esiintyvän saniaismaisen vihertyypin esillepano on mielestäni spot on, kultainen metallikori paperipussikukkaruukun päällä näyttää tosi kiinnostavalta ja hyvältä.

Cobello
Moderni idea kukkaruukuksi
Uashmama:n paperipusseja, sopivat vaikka mihin!

Meillä noita Uashamaman paperipusseja löytyy hopeisena, vain mielikuvitus on rajana mitä niissä voi säilöä. Kivoja ovat! Toki jos käytät näitä kukille, tulee sisälle laittaa myös perinteinen kukkaruukku eikä ladata multaa suoraan pussiin.

 
Miten kevät näkyy teillä kotona?