Some ja häät

Sain taannoin yhteydenoton toimittajalta joka oli tekemässä juttua somen käytöstä häissä. Itsehän olen tämän blogiharrastukseni alkuaikoina aiheesta kirjoittanut sillä tällöin hääteema oli itselle ajankohtainen, joten tokihan muutama näkökulma aiheesta liikeni. Osa näistä mielipiteistäni päätyikin suht imelällä kuvalla varustettuna painettuun sekä verkkomediaan, juttu on alunperin julkaistu ainakin Turun Sanomissa, Aamulehdessä, Keskipohjanmaassa, Kainuun Sanomissa ja Pohjalaisessa. Verkkoversion artikkelista ( joka ei ole maksumuurin takana) pääset lukemaan esimerkiksi TÄÄLTÄ .Yhtä oikeaa tapaa suhtautua someen häissä ei tietystikään ole, kännykkänarikka on myös vallan hyvä vaihtoehto! Se että vieraat keskittyvät pelkästään puhelimen näpräämiseen on se vaihtoehdoista huonoin, mutta ainakaan oman kokemuksen mukaan missään juhlissa ei ole tällaisesta tarvinnut huolehtia. Omien juhlien some-etiketistä on hyvä tiedottaa selkeästi vaikka jo kutsun yhteydessä sekä juhlapaikalla, jotta esim. epätoivotuilta julkaisuilta vältytään.

Kumpaan leiriin kuulut?
Kuumin hääkausi starttaakin taas näillä näppäimillä, joten onnea ja kaikea sitä mitä ”tahdon”-sana sisällään pitää tuleville aviopareille 🙂 Etsimällä ”häät”-tägillä merkittyjä postauksia löytyy aiempia postauksiani ko. teemasta , mikäli aihe enemmän kiinnostaa.

 

Summa summarum, some on mielestäni tuonut mukanaan myös paljon hyvää ja halusi sitä tai ei, on se tullut jäädäkseen. ”Hyvä renki, huono isäntä” pätee tässäkin, pidetään siis mielessä että elämä tapahtuu ”livenä” – enkä tarkoita tässä instan tai fb:n livevideoita. Järki sekä toisten ihmisten kunnioitus ja huomioiminen on syytä olla aina mielessä, mutta erityisesti verkkoon jotakin julkaistessa! Some -kuten muutkin trendit-kehittyy jatkuvasti, mutta palaa aina lainaamaan menneiltä vuosilta niiden parhaita paloja. Ei se tämän hetken ysärimuotikaan näytä ihan samalta kuin 20 vuotta sitten… Itse liputan kehityssuuntana sitä että viimeisen päälle harkitun ja filtteröidyn sisällön sijaan näemme tulevaisuudessa taas enemmän sitä aitoutta, yksilöllisyyttä ja erottuvuutta. Kuinka freeseiltä irc-gallerian kuvat tai 10 vuoden takaiset fb-päivitykset nyt taas tuntuvatkaan! Tämä hiomaton, käsittelemätön ja aitoutta huokuva sisältö erottuu tänä päivänä kiinnostavana samanlaisten kukka-kahvikuppiasetelemien joukosta, joita toki itsekin tunnustan harrastavani 😀 Itselleni ei ole vielä edes ihan selvinnyt, että mikä on se Kardashian-filtteri jonka läpi jengi kuvansa instagramissa vetää, ei kyllä näitä mimmejä livenä tunnista jos vastaan tulevat. Olenkin ymmärtänyt, että tuo nykypäivän amor, Tinder, on monta pettymystä edellä mainitusta syystä aiheuttanut… Jäämmekin mielenkiinnolla seuraamaan mitä käsite ”Some” kymmenen vuoden päästä pitää sisällään 🙂