Salaisuus kodin järjestykseen – dymo !

pomeranian dog
FYI! T: Onnikoira

Salaisuus siistiin kotiin on mielestäni se, että kaikesta turhasta tavarasta hankkiudutaan eroon ja jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Ja tietysti että se paikka on myös kaikkien samassa huushollissa asuvien tiedossa eikä vaan omassa pääkopassa! Siisti koti tuo iloa ja sotkun keskellä on mahdotonta rentoutua. Toki kaikkia eivät villakoirat ja vanhat pitsalaatikot häiritse, mutta jos nämä Uunoturhapurot kokeilisivat miltä oikeasti siisti koti tuntuu väitän että hekin viihtyisivät entistä paremmin. Konmarin perimmäinen ajatus, että jokaisella tavaralla tulisi olla tarkoitus ja sen tulisi tuottaa iloa on tosi hyvä, mutta siihen äärimmäiseen fanaattisuuteen on mielestäni turha lähteä. Tätä hyvää ajatusta voi toteuttaa pienemmässäkin mittakaavassa ilman että viikkaa jokaista sukkaa värikoordinoidusti tai kiittelee tavaroita niiden olemassaolosta ja palveluksesta…

lastenhuoneen vaatekaappi
Vauvanvaatteet pysyvät kivasti järjestyksessä

Yksi ongelmakohta meillä on ollut tulevan lastenhuoneen vaatekaapit, se että vauvan vaatehuolto toimii mahdollisimman kivuttomasti on oletettavasti suuri helpotus arjessa (thank god meidän pyykkikuivurista!) . Mutta miten pitää minikokoiset vaatteet järjestyksessä kun käytössä on vain perushyllyjä? Joka vaatteen viikkaaminen siististi hyllyyn toiminee niin kauan että vauva syntyy… Ratkaisun löysin Ikean huopakoreista, joihin olen dymottanut etiketin vastaamaan sisältöä. Kuivurista tulleet vaatteet on sitten helppo vain heittää oikeisiin koreihin ja poimia niistä käyttöön tarpeen mukaan.

lastenhuoneen vaatekaappi

Kodista löytyviin kaappeihin ja laatikostoihin on helppo vaan heittää hyllyille sekalaista tavaraa ”väliaikaisesti” säilöön, puhumattakaan erilaisista tasoista jotka keräävät magneetin lailla roinaa päälleen. Jokaviikkoinen ongelmatilanne syntyi meillä esim. lakananvaihdon yhteydessä kun piti käydä läpi koko kodinhoitohuoneen kaappi jotta sai koottua oikean pussilakana-aluslakana-tyynyliinasetin. #firstworldproblems. Nyt kun hyllyt on merkattu dymon avulla oikeanlaisille liinavaatteille on ne helppo laittaa pesun jälkeen omalle paikalleen ja ottaa käyttöön arpomatta mikähän näistä on alus-ja mikä pussilakana repimällä samalla nätisti viikatut pinot auki. Samaa voi soveltaa vaatekaappiin parhaaksi näkemällään tavalla, tietylle hyllylle tietynlaiset vaatteet. Kuulostaa pikkujutulta mutta kyllä se ainakin itseä helpottaa kun tietää mikä mihinkin kuuluu.

Liian siististi ei meillä kyllä lakanoita viikata…

Tyynyliinat, pussilakanat, aluslakanat, askartelutarvikkeet..kaikki omilla hyllyillään

Oman dymoni ostin Granitista ja hintaa oli muistaakseni noin 23 euroa, mukana tuli kolmisen metriä tarranauhaa ja lisänauhaa voi tietty ostaa myös. Halusin just tuon ”retromallin” kohokirjaimineen enkä sellaista perus tylsää tarranauhaa. On muuten perhanan addiktoivaa touhua tuo dymon kanssa häärääminen, ei paikkaa mitä EI voisi merkata! Sitten kun on hetki jolloin ei ole mitään parempaa tekemistä, käyn käsiksi kuiva-ainekaapin sisältöön…