Porkkanakakkuvohvelit – ensi kosketus syksyyn

Se on kesä ehtinyt jo elokuuhun! Syksyä ei hyvällä tahdollakaan ilmasta vielä aisti, sillä tänäänkin lämpötila oli jotain +65 astetta (oma arvio) ja aurinko paistoi tuttuun tapaan pilvettömältä taivaalta. Koska syksy oletettavasti kuitenkin pikkuhiljaa tulee, otetaan ensi askel ja pehmeä lasku siihen syksyltä maistuvan herkun parissa. Ja syksyhän on ihana vuodenaika, abouttia lokakuuhun asti ainakin.

Porkkanakakkuvohveli
Kuvan vohvelissa on kyllä pihistelty päällisen kanssa, laita sinä enemmän!

Eilen illalla oli päällä pienoinen kriisitilanne, koska joku oli syönyt kaikki pullat meidän pakastimesta… jäi iltaherkku puuttumaan. Jääkaapin ja pakastimen ovi kävi jatkuvasti sen toivossa että jotain sinne ilmestyisi, mutta ei ilmestynyt itsekseen ei. Kakkua ei ihan perusarkeen jaksa leipoa, joten kokeiluun pääsi jossakin bongaamani porkkanakakkuvohvelien resepti hieman modattuna. Mun kirjoissa porkkanakakku on erityisesti syksyinen herkku mausteisine makuineen, vaikka toki tuo uppoaa mihin vuodenaikaan tahansa. Päälle voi vielä halutessaan paahtaa hasselpähkinöitä, mutta niitä mulla ei nyt tähän hätään ollut. Vohveliraudan kanssa on aina vähän säätöä että millä paistoajalla tulee ne parhaat, mutta jokainen tuntenee oman vohvelirautansa parhaiten. Rohkeimmat voivat kokeilla tätä myös lettutaikinana. Tuo tuorejuustopäällinen oli kyllä ihanaa ja sitä voi tietty halutessaan tehdä tupla-annoksen niin riittää ihan huolella useammallekin syöjälle! Ja koska kyllähän kakku on aina kakku, niin tsekkaa myös Maailman Parhaan Porkkanakakun resepti täältä!

Vohvelitaikina:

3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
4 dl maitoa
3/4 dl rypsiöljyä
1 dl ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
1 ruokasoodaa
2 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl inkivääriä
1/2 tl suolaa
4 dl hienoksi raastettua porkkanaa

Päälle: 
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1 dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua

Vatkaa kananmunat, jauhot ja maito sekaisin keskenään. Lisää loput aineet taikinaan ja sekoita tasaiseksi vispilällä. Anna tekeytyä vähintään vartti.

Sekoita huoneenlämpöinen ja notkea tuorejuusto sekä tomusokeri ja sitruunamehu keskenään. Tomusokeria voit laittaa oman maun mukaan, riippuen kuinka makeasta pidät. Tarjoile vohvelien päällä!