Kesämeikin kulmakivet – Artdecon ihanat kesämeikit

artdeco meikit

Itselleni uusi tuttavuus on Artdeco-meikkisarja, josta sain testiin muutaman kesätuotteen. Mä olen aika montaa aurinkopuuteria elämässäni kokeillut, mutta sellaista supersuosikkia ei eteen ole tullut. Tämä Artdecon Glow bronzer on kuitenkin vahva voittajaehdokas, ihana tuote! Glow bronzerissa on aurinkopuuteri sekä highlighter yhdessä ja se tuo nassulle ihanaa, luonnollista hohdetta. Tällä ei saa naamaa oranssin läikikkääksi! Eikä myöskään överikimaltavaksi, vaan tulee just sellasta ihanaa valoa <3 Kaverini näytti erittäin hehkeältä yksi päivä ja meikki oli kuulemma näillä tuotteilla tehty (terkkuja vaan Saralle).

Tänä kesänä ulkomaan reissut voivat sattuneesta syystä olla melko jäissä ja Suomen suvi on tunnetusti kylmä sekä vähäluminen. Tai ainakaan yhtään ei voi etukäteen ennustaa mitä tuleman pitää. Voi siis olla, että rusketus pitää loihtia kasvoille meikin avulla. Mikä on itseasiassa paras mahdollinen vaihtoehto, sillä 90 prosenttia rypyistä on auringon aiheuttamiaItse rakastan aurinkoa, mutta muistutan itseäni jatkuvasti tästä ikävästä faktasta. Tämä lienee myös aasialaisten ikuisen nuoruuden salaisuus – terveellisen ruokavalion lisäksi- , sillä auringottoa eivät sikäläiset harrasta.

artdeco meikki

Meikkipuuterin lisäksi vahva suositus myös tuolle ripsarille! Mulla on aina haasteena saada ripsiväri levitettyä vain oikeaan kohteeseen – eli ripsiin – , sitä on aina pitkin luomia ja silmänympäryksiä. Tällä harjalla tuota ongelmaa ei kuitenkaan ollut ja sain tosi nätit, tuuheat ripset, jotka myös pysyivät päässä koko päivän. Aika tosi montaa ripsaria oon kokeillut ja tämä uusi tuttavuus menee oikeasti kärkikastiin. Normaalisti mun luottoripsari on L’orealin million lashes feline, se lähtee lämpimällä vedellä pois which is nice. Tällä Artdecon ripsarilla sai kuitenkin tuuheammat ripset, joten suosikkiripsivärin palli heiluu… Tuo,huulipuna puolestaan oli tosi kevyt, eli jos tykkää luonnollisesta jäljestä jossa on kuitenkin hohtoa mukana, on tämä sinulle.

Artdeco ei ole mikään markettimeikki – kaikella rakkaudella markettimeikkejä kohtaan- vaan ammattilaismeikki, hyvin kohtuuhintainen sellainen. Myyntipaikat ovatkin kauneushoitoloita ja kosmetiikan erikoisliikkeitä, itse Espoolaisena suosittelen tsekkaamaan tuottee Kauniaisissa sijaitsevasta Aila Airon kauneuspalveluista ja samalla varaamaan jonkin ihanan hoidon! Because you are worth it, vaikka se nyt onkin erään toisen kosmetiikkabrändin slogan…

 

paras aurinkopuuteri vaalealle iholle

Hemmottele itsesi freesiksi karanteenin jälkeen ja tue samalla paikallista yrittäjää

Tämä horrorkevät jättää jälkensä lukemattomilla tavoilla, harvan niistä ollessa positiivinen. Sen enempää maailman yleisen tilan käsittelyyn menemättä suosittelen, että jokainen tukisi niitä paikallisia yrittäjiä sen minkä voi, itselleen parhailla tavoilla. Kuluttaminen on pakollista yhteiskunnan pystyssä pysymiselle, eikä kuluttaminen ole yhtä kuin älytön luonnonvarojen tuhlaaminen. Palveluiden osto on erinomainen tapa laittaa raha kiertoon yhteiseksi hyväksi!

Epäterveellinen ruokavalio, stressi ja takana lusittu talvi jättävät jälkensä myös naamaan, joten nyt jos koskaan on äärimmäisen hyvä aika varata vaikka se elämän ensimmäinen kasvohoito tai muu kauneushemmottelu. Ihanaa piristystä itselle ja kunhan nämä rajoitukset poistetaan, ainakin allekirjoittaneella tulee olemaan suuria haasteita saada itsensä jotakuinkin edustuskuntoon töitä varten…mun kotikaranteeni-look on ollut melkoisen naturaali hyvässä ja pahassa. Esteetikkona ei paljon ole tehnyt mieli peiliin katella, parempi fiilis olisi jos vähän viittis skarpata enemmän. Joten jos sinäkin etsit boostia kesälookkiin Espoon seudulla, suuntaa esimerkiksi Aila Airon kauneuspalveluihin, tätä paikallista yritystä suosittelen itse. Kauneuspalvelut on yksi niistä monista aloista, joka on ottanut tosi paljon hittiä tän kamalan pandemian aikana, joten kunhan tilanne on rauhoittunut  (toivottavasti pian!), on ehkä paras aika ikinä hemmotella itseä ja tukea yrittäjiä!

Varmasti mieluinen äitienpäivälahja

Mun mielestä esim ammattilaisen pitämä meikkiopastus olisi tosi kiva lahjaidea, toki sellaiselle joka ei ota sitä esim pienenä vihjeenä restauroida pärstävärkki uuteen uskoon…Siitähän ei ole kyse,  sitä vaan itse sokeutuu omalle tavalleen meikata ja vaikka itse olen hyvinkin tottunut meikkisutien pitelijä, olisi tosi kiva kuulla ammattilaisen mielipide ja vinkit. Etenkin silmämeikki on tällaselle raskasluomiselle ikuinen haaste.

Esimerkiksi tulevaa äitienpäivää ajatellen myös kasvohoito on ihan loistava lahjaidea! Monesti kun kasvohoitoa varailee, pitäisi etukäteen tietää mitä haluaa. Emmä ainakaan osaa sanoa, mikä monista hoitovaihtoehdoista sopisi just itselle, joten tämä monivalintatehtävä saattaa osoittautua kynnyskysymykseksi ja jää koko hoito varaamatta.  Siksi musta onkin tosi hyvä idea, että asiakkaan ei tarvitse tietää mitä hän haluaa, vaan ammattilainen räätälöi hoidon sen mukaan, mitä iho tarvitsee.

kosmetologi espoo

Ja hei, instagramin puolella olisi tarjolla ihania kesämeikkejä! Osallistu kilpailuun @festivus_suvi tilillä  ja voita Artdecon tuotteita<3