,

Hyperemeesi tekee raskaudesta elämän kamalinta aikaa

Voitaisiinko puhua hetken verran hyperemeesistä? Noniin ja sitten ei tulekaan mitään pinkkiglitteriä sisustusjuttua vaan verta, oksennusta ja suolenpätkiä! Tai sinnepäin.

Here we go again ja pikkusisaruksen meidän kohta 3 veelle olisi määrä syntyä heinäkuussa. Elämäni karseimmat kuukaudet siis takana! Jep, ei ole raskausaika mitään instakuvien iloa ja onnea kaikille ei… Onnen tunteen sijaan vallitseva tunne on ollut masennus. Masennusta mulla ei aidosti siis ole, mutta yleinen olo vei männä viikkoina siihen pisteeseen että väitän tietäväni miltä pahasti masentuneesta tuntuu.

Koska aihe on itselle ajankohtainen ja jääpähän itsellekin mustaa valkoisella muistiin ( voi näyttää tekstin lapsoselle sitten tulevaisuudessa kun valittaa jostain mulle, että kato mitä MÄ oon sun takia kestänyt) niin kerronpa hieman, millaista joidenkin raskausaika voi olla. Mä kun luulin, että esikoisen kanssa oli huono olo, mutta vähänpä tiesin. Raskaus ei ole sairaus, mutta hyperemeesi totta vie on.

Hyperemeesin ensioireet

Paha olohan alkoi kutakuinkin välittömästi plussan jälkeen, siitä sitten pikkuhiljaa pahentuen. ”Aamupahoinvointi” on kyllä varsin vähän tilaa kuvaava sana, sillä itsellä illat olivat usein pahimpia. Oksennettua tuli käytännössä joka päivä ja useaan kertaan, mutta ikävintä on sellainen jatkuva yökötysolo. Aika jännä fiilis myös, kun on aivan karmiva nälkä, mutta alas ei saa edes sipsinmurua! Kyseessä ei ole sellainen jatkuva darraolo, vaan paljon pahempi. Tai no ok, yksi uudenvuodenpäivä oli kyllä aiiika paha aikanaan…lähelle pääsi.

Luojan kiitos on tämä etätyömahdollisuus, joten työt sai jotenkuten hoidettua sängystä käsin, eikä saikulle tarvinut jäädä. Tai ehkä ajoittain kyllä olisi, mutta sinnittelin. Yksi abouttia kuuden tunnin etäpalaverisessio oli kyllä liikaa! Mies teki jotain suola-sokeri osmoosiliuoksia joita koitin juoda olon ollessa pahimmillaan. Hyi helkkari, mutta pointtina oli että tuollainen neste imeytyi välittömästi eikä tullut hissillä ylös.

Marraskuun puolivälin jälkeen en oikeastaan ole jaksanut käydä kuin lähikaupassa ( n. 3 kertaa), eli kaikki liikkuminen on jäänyt täysin pois. Ruuan hajut ovat kuvottavia eikä mitään ole tehnyt mieli. Moni sanoo, että ahmii herkkuja saaden näin raskauspahoinvoinnin kuriin, sillä tyhjä maha on pahin. Tässä on ehkä suurimpia eroja hyperemeesiin, sillä hyperemeesissä herkut ovat viimeinen asia mielessä. MIKÄÄN ei yksinkertaisesti uppoa, oksettaa vaan 24/7. Voi miten ilolla ottaisin vaikka 30 raskauskiloa ja söisin pullaa päivät pitkät!

Itsehän sain hyperemeesi-diagnoosin vasta nyt myöhemmillä viikoilla, sitä ihmeen kauan jaksaa sinnitellä ajatuksella että tää nyt on tällasta, kyllä se tästä. Siihen asti, kunnes se ei enää siitä.

Mä olen ihminen, joka joka aamu sekä ilta tekee usean vaiheen naamanrasvausrutiinin. Viimeisten kuukausien aikana en ole tyyliin yhtenäkään iltana jaksanut pärstävärkkiin laittaa rasvan rasvaa – ja sen kyllä huomaa- saati muutenkaan ulkomuotoon panostaa mitenkään päin. Paino putosi jatkuvasti, vaikka suunnan kuuluisi luonnollisesti olla nousujohteinen. Ja miten sitä jaksaa olla taaperon kanssa tässä tilassa? No ei kyllä jaksakaan, mies on ihan YH-isänä suorittanut kodinhoitoa josta iso kiitos hänelle.

Hyperemeesin akuuttivaihe

Odotin viikkoa 12 kuin kuuta nousevaa, sillä 3 kk maaginen merkkipaaluhan on usein se, jonka jälkeen olo helpottaa. No viikko 12 tuli ja meni, olo pysyi jäätävänä. Kun rv 15 alkoi, alkoi odotetun olon paranemisen sijaan aika helkkarin jyrkkä alamäki. En oksentanut kymmeniä kertoja päivässä, väittäisin että enemminkin SATOJA! Mikään – ei siis edes vesitippa- pysynyt sisällä ja makasin kuumassa suihkussa tunnin välein tärisemässä kun oli vaan niin kylmä. Ainoa ajanviete oli tuijotella veden lattialaattoihin muodostamia kuvioita, ikäänkuin mustetahratestejä jotka muuttivat jatkuvasti muotoaan. Kas tuolla on iloinen koira, tuolla lastenvaunut ja tuolla muumipeikosta metamorfosoituva villipeto. Välissä yritin maistella mehujäätä tai banaania, olemattomalla menestyksellä.

Lopulta kunto romahti siihen pisteeseen, että Naistenklinikan päivystykseen oli lähdettävä puoliltaöin kun istua ei pystynyt eikä puhua voinut. Siellä pääsin heti tippaan, jossa vietin yön, olon hieman parannuttua. Tyhmänä ensikertalaisena lähdin aamulla kotiin, vain jotta sama ralli toistuisi vielä kolme kertaa. Kolmannella kerralla jäin luojan kiitos osastolle, kun melkein kaikki mitatut labra-arvot olivat viitearvojen ulkopuolella.

Ei tullut tosiaan itselle aiemmin mieleen, että lienee totta se että ihminenhän kuolee jos ei juo. Montahan päivää sitä tollaista oloa ilman hoitoa ihminen kestää? Opin myös, että kalium on äärimmäisen tärkeä ravintoaine, jota ilman ei myöskään pärjää. Sen puutosta ei helpolla itselleen saa, mutta kunnon aliravitsemuksella kaikki on mahdollista!

Hyperemeesin hoito sairaalassa
Päivystyksessä jo kolmatta kertaa

Hyperemeesistä parantuminen

Tai ”parantuminen”, sillä hyvää vointia on kestänyt tätä kirjoitettaessa parisen päivää 😀 Mutta millain päivä eilinen sunnuntai onkaan ollut, yksi elämäni parhaimpia! Viiden hyvin intensiivisen nesteytys ym. hoitopäivän jälkeen heräsin aamuun, 7 tunnin nukuttujen yöunien jälkeen. Ruoka maistui ja juoma meni heittämällä alas, ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen.

Välihuomautuksena mainittakoon, että olisi kannattanut antaa luottokortti jollekin väliaikaiseen säilytykseen… Vihdoin kun elämä jaksoi kiinnostaa ja kännykkää näpytellä niin lähti muuten meleko monta nettikauppatilausta kun ei muutakaan tekemistä ollut. Oh well..ansaittua shoppailuterapiaa.

Ikävä faktahan on, että hyperemeesiin ei ole parannuskeinoa. Se on hormonaalinen sairaus ja on herran haltuun kuka tämän itselleen lottoaa, saati kauan se kestää. Monella parantuminen alkaa juurikin vkolla 16 – itselläni alkoi ko. viikko juuri-, suurella osalla puoliväliin mennessä, mutta jotkut onnettomat kärsivät tästä koko raskautensa. Massiivinen osanotto heille. Toki näin paha akuuttivaihe kun itselläni ei voi kestää kovin pitkään, vaan parempiakin päiviä välillä on..jos yhtään lohduttaa. Hoitoon -myös itselläni-käytetään erilaisten tippaliuosten lisäksi vatsansuojalääkettä ja syöpähoitoihin tarkoitettuja pahoinvointilääkkeitä. Valitettavasti kotikäytössä näistä ei juurikaan apua ollut ja ne aiheuttavat monella sivuvaikutuksia.

Itse en luota, että olo pysyisi priimana loppuun asti, vaan takapakkia saattaa varmasti tulla. Mutta nyt tiedän paremmin, miten reagoida ja tilastollisesti pahimman pitäisi olla takana :). Alla olevasta Hyperemeesi-yhdistyksen sivuilta poimitusta kuvasta näkyy, mihin ajankohtaan pahin akuuttivaihe usein sijoittuu. On kuulkaa pitkiä viikkoja nuo.

Kuva: Hyperemeesiraskauden pahoinvointi alkaa tavallisesti raskausviikoilla 4-6. Rajuimmillaan pahoinvointi on viikoilla 6-15, erityisesti viikoilla 9-13. Tämän akuuttivaiheen jälkeen pahoinvointi usein laantuu ja saattaa loppua kokonaan raskauden puoliväliin mennessä (A). Pahoinvointia voi akuuttivaiheen jälkeen esiintyä myös lievempänä tai aaltoillen koko raskauden ajan (B). Joillakin hyperemeesin akuuttivaihe jatkuu voimakkaana raskauden loppuun asti (C).

Miten hoitaa hyperemeesiä?

Toimi ajoissa! Älä ajattele, että tämä nyt kuuluu vain asiaan… Pahoinvointi toki kuuluu suurimmalla osalla alkuvaiheessa homman juoneen, mutta jos siihen ei auta mikään etkä ole pystynyt aikoihin syömään tai juomaan, hae apua ennenkuin tilanne on tosi paha. Neuvolasta et välttämättä apua saa – sori vaan – , joten soita päivystykseen jotta pääset tiputukseen. Jos tilanne on tosi paha, tarvitaan labroja ja osastohoitoa, jotta saadaan kunto kohenemaan. Nesteytys on käytännössä ainoa apu.

Itse sain Naistenklinikalla tosi hyvää hoitoa ja kätilöt olivat ihania. Valitettavasti jatkuvasti kuulee kertomuksia, miten äitejä ei oteta tosissaan ja törmäsinhän itsekin tähän ”syö nyt vaan useasti päivässä pieniä välipaloja” -ajattelutapaan neuvolan ja lääkärien puolelta. Itsellä on äänikirjajonossa seuraavana menossa kuunteluun vuoden 2020 Finlandia-voittaja ”Margarita”. Kirjan keskeinen teema on hyperemeesi 1950-luvun Suomessa, kai siinä muutakin on mutta itseä kiinnostaa erityisesti tämä 😀

70 vuoden aikana hoito on toki kehittynyt ( mm. suonensisäinen tiputus tullut pelastukseksi), mutta yhä vieläkin odottajia diagnosoidaan väärin tai ei diagnosoida ollenkaan ja liian moni ei saa tarvitsemaansa kokonaisvaltaista hoitoa. Itsellä ei ole tarkoitus todella pelotella vaan päinvastoin kannustaa hakemaan apua. Ja kannattaa myös pitää mielessä, että vain reilu prosentti tämän vaivan itselleen saa. Onneksi asumme myös nykyajan Suomessa, jossa mahdollisuus hoitoon ylipäätään on!

Tästä taudista pitäisi puhua enemmän, sillä kenenkään äidin ei pitäisi joutua kärsimään yhtään enempää kuin on pakko! Hyperemeesistä saa lisätietoa Hyperemeesiyhdistyksen sivuilta.

Psst! Seuraa meikän matkaa myös tulevan perheenjäsenen kanssa instagramissa @festivus_suvi !