Parhaat meikkituotteet – puolueeton tutkimus

Artikkeli sisältää affiliate-linkkejä
Onko meikkaaminen sulle pakkopullaa, intohimon kohde vai turhaa ajanhukkaa? Mikäli vastaus on vaihtoehdoista ensimmäinen, et ehkä ole löytänyt niitä oikeita tuotteita, joiden avulla lopputulos on kaikinpuolin tyydyttävä! Miten siis löytää parhaat meikkituotteet loputtomasta kosmetiikkamerestä? Tarjontaa kun on ihan älyttömästi.
Oma meikkaaminen on viimeisen puolentoista vuoden sisällä vähentynyt sattuneista syistä radikaalisti, kun kotona ei valitettavasti jaksa hirveästi välittää kuinka seinästä reväistyn näköisenä sitä pyörii. Olen kuitenkin koittanut tämän rakkaan harrastuksen pariin palata enenevässä määrin, sillä oma fiilis on niin paljon parempi, kun kulahtanutta naamaa on restauroitu.
Olen ollut aktiivimeikkaaja ala-asteesta lähtien ja ikuisuusmissiona on tietysti löytää ne parhaista parhaimmat tuotteet. Haavekuvamaailmassa mulla olisi siisti meikkikaappi, joka olisi täytetty Chanelin tyylikkäillä tuotteilla, mutta tosielämässä en ole kovin merkkiuskollinen vaan etsin parhaalla hinta-laatusuhteella toteutetut meikit.
Alla siis esiteltynä vuosikymmenien kokemuksella kirkkaimmille mitalisijoille nousseet meikkituotteet perusteluineen ja suorat linkit niihin, jos muillakin on uusia suosikkeja hakusessa :).
Parhaat meikkituotteet
Kasvot
Paras puuteri
Laura Mercier Loose Powder. lupaustensa mukaan todella kevyt ja pakkaus on riittoisa. Olen kokeillut todella monta irtopuuteria, mutta mikään ei ole vakuuttanut täysin. Tämä levittyy hyvin ja kiinnittää meikkivoiteen mukavan tuntuiseksi.
Tämä Real Techniques puuterisivellin puolestaan on irtopuuterin levitykseen erinomainen, ihanan kevyt ja pehmeä.
Paras aurinkopuuteri
Physicians formula murumuru butter bronzer. Ihana, mattainen ja toimiva tuote on, jossa on kaupan päälle ihana tuoksu! Miinusta vähän kömpelöstä pakkauksesta, slimmimpikin riittäisi.
Jos haluat aurinkopuuterisi hohdon kera, on tähän täydellinen Artdecon aurinkopuuteri, jota löysin ainakin TÄÄLTÄ.
Paras poskipuna
Tämä Kicksin oma poskipuna on pakattu tosi kauniiseen ja slimmiin, ruusukultaiseen rasiaan. Itse tuote on myös oikein hyvä, joten tätä kannattaa kokeilla!
Paras hohtotuote
Anastasia Beverly Hillsin hohtopaletissa riittää sitä itteään, nimittäin hohtoa neljässä eri sävyssä. Tätä kerrostamalla saa naamasta itsevalaisevan tai hieman kevyemmällä kädellä hillitysti hohtavan.
Paras peiteväri
Tämä MACin peiteväri on tosi hyvä ja monikäyttöinen, kevyt sekä helposti levittyvä. Toimii niin silmänalusille ( ei paakkuunnu) kuin muillekin ihon virheille.
Paras meikkivoide
Parhaat meikkivoiteet omalle ihotyypilleni löydät esittelyssä täältä! Tämän hetken ehdoton suosikkini on kuitenkin Cliniquen even better. Tähän on ehkä hankala antaa yleispätevää vastausta, sillä meikkivoiteen toimivuus tai toimimattomuus on niin ihosta kiinni. Mikä toimii yhdellä, ei pelitä lainkaan toisella.
Silmät
Parhaat kulmatuotteet
Anastasia beverly hills dip brow pomade.. Itselläni on sävy ash brown, värivalikoimaa on jokaiselle sopivasti. Jos on tottunut vain kulmakynään, vaatii käyttö ehkä hieman totuttelua, mutta on sen arvoista. Väri pysyy ja levittyy erinomaisesti, pieni määrä tuotetta riittää pitkälle. Tätä on vaikea saada kyllä loppumaan! Jos Kim Kardashiankin käyttää, niin ohan sen oltava hyvä.
Ja paras sivellin värin levitykseen on ehdottomasti Anastasia beverly hillsin oma! Siveltimillä on tosiaan eroa tässäKIN hommassa, tää Anastasian sivellin on riittävän siro.
Mikäli tykkäät harjata kulmakarvat tuuheamman näköisiksi ”sojottamaan” ylöspäin tai haluat muuten pitää ne tiukasti muodossaan, on tähän oiva väline Anastasian kulmakarvavaha. Mulla on paksut, itsepintaisesti vääriin suuntiin sojottavat kulmakarvat ja tällä vahalla karvat saa kammattua juuri haluamaansa suuntaan pysyvästi. Tuote on uusi ja niin suosittu, että monesta paikkaa loppu.
Älä mene siihen halpaan, että ostaisit Anastasian uloskierrettävän – ei siis teroitettavan- kulmakynän. Vaikuttaa helpolta ratkaisulta, mutta väri riittää ehkä kolmeen käyttökertaan ja terä katkeilee. Annoin tälle muutaman mahdollisuuden, mutta ei jatkoon!
Paras luomiväri
Urban decayn paletit. Ehkä paras on omasta mielestäni tämä mattapintaisia, neutraaleja sisältävä pieni paletti , joka on arki – ja myös juhla- käyttöön täydellinen.
Jos tykkäät erityisetn paljon glittereistä, kannattaa tsekata Huda Beautyn kauniit paletit.
Paras Primer
Silmille käytän luomivärin alle vuodesta toiseen vain ja ainoastaan Urban decayn pohjustutuotetta. Tämä on tosi riittoisa ja sen avulla luomiväri pysyy ja pysyy.
Paras ripsiväri
Mulle ripsivärissä tärkeimpiä ominaisuuksia on, ettei se leviä päivän mittaan, tekee ripsistä näyttävämmät ja on helppo poistaa! Mikään ei ole veemäisempää, kun illalla silmät ristissä hinkata vedenkestävää ripsiväriä pois, lopputulemana vain omien ripsien irtoaminen.
Olen vuosikausia käyttänyt vain ja ainoastaan Lórealin million lashes-ripsaria , mutta hiljattain koostumukselle on käynyt jotain. Ripsarin paras puoli oli, että se teki näyttävät ripset ja lähti helposti lämpöisellä vedellä pois, eikä levinnyt yhtään päivän mittaan. Nyt kuitenkin poistaminen on aiempaa huomattavasti vaikeampaa, joten halusin etsiä korvaajan tilalle.
Tutkimusteni perusteella päädyin Lórealin Air Volume Mega Mascaraan, ( ( tsiisus näitä nimiä…) joka on vakuuttanut oikein hyvänä tuotteena. Ripsiväri lähtee luvatusti lämpimällä vedellä, eikä leviä päivän aikana yhtään. Harja on melko massiivinen, josta joko tykkää tai sitten ei.
Paras eyeliner
Käytän aika harvoin eyelineria, koska roikkuvat silmäluomet. Enivei, silloin kun jaksan nestemäisen eyelinerin kanssa taiteilla on parhaaksi todettu Urban decayn versio. Jota nyt etsiessäni en enää löytänytkään kauppojen valikoimista, joten lieneekö lopetettu… Tällä sai tarkan ja kestävän rajauksen!
Parhaat irtoripset
No näitä ei tule kyllä käytettyä juuri koskaan, mutta silloin jos tulee olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt näistä Kissin magneettiripsistä! Kunhan saa mukana tulevalla eyelinerilla vedettyä suhtkoht paikalleen luomiin viivat, tarttuvat ripset niihin nätisti ja tosi pysyvästi. Paljon mukavampi vaihtoehto kuin liiman kanssa pelleily.
Huulet
Paras huulipuna
Kyllä ne on Macin huulipunat, erityisesti matte-sarja. Värivalikoima on mieletön, pysyy kuin tauti, mutta ei tunnu kuivattavalta. Henk.koht. en niin tykkää niistä nestemäisistä superkestopunista, koska ne kuluvat rumasti ja päälle on vaikea lisätä.
Ihonhoito
Ihonhoidossa vannon kyllä The ordinaryn tuotteiden nimeen. Hinta-laatusuhde on superhyvä ja purkitkin näyttävät päteviltä vessan hyllyssä. Valikoimaa on ihan jäätävä määrä, joten kannattaa hieman perehtyä oman ihon ominaisuuksiin sekä käytettävältä tuotteelta toivottuihin ominaisuuksiin ja tehdä tuotevertailua niiden perusteella.
Must have-tuotteina nostaisin esille esimerkiksi Retinolin, buffet-seerumin, C-vitamiinivoiteen sekä hedelmähappokuorinnan . Edellämainitut sisältävät tutkitusti tehokkaita ainesosia ja näistä kaikista itselläni on hyvää kokemusta. Olen kirjoittanut kattavammat vertailut ja esittelyt The Ordinaryn tuotteista jo aiemmin, joten kannattaa lukaista nämä läpi, mikäli ihonhoito kuuluu mielenkiinnon kohteisiin 🙂 Pääset lukemaan ne TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.
Löytyykö listalta jotain kokeiluun menevää?
Psst! Seuraa meikää myös instassa ja löydä lisää just sua kiinnostavaa sisältöä!