Onko neuvola enää vain jäänne entisestään?
Nyt ollaan tärkeän asian äärellä; aihe, jonka inspiroi käymäni jälkitarkastus. Onko Suomen maine hyvinvointivaltiona vahvasti liioiteltu? Esimerkiksi neuvola-instituutiolla tykätään ratsastaa juhlapuheissa ja käyttää sitä esimerkkinä erinomaisesta panostuksesta perheiden hyvinvointiin. Väitän kuitenkin, että tämä maine nojaa aivan liian vahvasti historiaan, ei suinkaan perustu tämän hetkiseen todellisuuteen.
Ja tärkeä disclaimer, en suinkaan tarkoita että vika olisi neuvolan henkilökunnassa, vaan nimenomaan yhteiskunnan päättäjissä jotka suuressa viisaudessaan mm. rahoituksesta ja resursseista päättävät. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta henkilöstä, joka neuvolassa tai terveydenhuollon parissa työskentelee aidosti motivoituneena ja sydän mukana. Ollaan tavattu tosi ihania neuvolatyöntekijöitä – mutta myös ”olen vain töissä täällä”-asenteella varustettuja. Ihan niinkuin kaikissa muissakin työpaikoissa. Ja puhun monikossa sillä kyllä, ollaan tavattu USEITA neuvolatyöntekijöitä eikä suinkaan vain sitä omaa, meille korvamerkittyä henkilöä kuten tarkoitus olisi…
Jälkitarkastus, ainoa panostus äitiin synnytyksen jälkeen
Jokainen synnyttänyt äitihän on ”pakotettu” käymään jälkitarkastuksessa, jotta Kela ylipäätään maksaa vanhempainrahaa. Joku voisi ajatella, että kaunis ajatus jälkitarkastuksen takana on myös huolehtia äidin fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Harmillisesti tänä päivänä liian monen äidin kokemus on, että näin ei asian laita suinkaan ole. Jälkitarkastus on ainoa äidille korvamerkitty tsekki, jonka sisältö on käyty kymmenessä minuutissa läpi.
Jäätävää myös oli, että koronan viedessä resursseja joutui tämä lakisääteinen, äitien ainoa oma terveystarkastus ensimmäisten joukossa leikkuriin pk-seudulla. Raskaus ja synnytys on sen verran iso juttu, että soisi jonkinlaista jälkiseurantaa olevan, sillä sitä tarvitsee jokainen äiti! ETENKIN, koska äidit joutuvat luopumaan myös yhdestä suuresta edusta; työterveyshuollosta jäädessään pois työelämästä hetkeksi. Se, kuinka helppoa julkiselta puolelta on saada apua. lienee kaikkien tiedossa.
Oma jälkitarkastuskokemukseni on molempien osalta huono; pikaisesti läpijuostu, pakollinen kysymyspatteristo ja fiilis, että lääkäri haluaa meikäläisestä vain äkkiä eroon etten vaan ala vaatia mitään jatkotutkimuksia tai esitä vaikeita kysymyksiä. Pahoittelen kommenttiani, mutta ei näihin omiin jälkitarkastuksiin ainakaan niitä pätevimpiä valkotakkeja oltu saatu… Tein hyvin pienimuotoisen tutkimuksen aiheesta – eli kysyin instagramissa (@festivus_suvi), tervetuloa seuraamaan 🙂 ) seuraajiltani ovatko he samaa mieltä siitä, että kun vauva on ulos saatu, muuttuu äiti ikäväksi kulueräksi. Tulos oli varsin selkeä;
Jos tämä on kokemus, jonka jakaa suuri osa äideistä, tulisiko asialle ihan oikeasti tehdä jotain? Kuinka paljon jääkään piiloon äitien fyysistä sekä psyykkistä pahoinvointia kun leikkuri viuhuu aina vaan tiheämmin perheille suunnattujen palveluiden suuntaan…
ONNEKSI täällä Espoossa rahaa löytyy aina esimerkiksi autoilijoiden olosuhteiden parantamiseen, olisihan se pöyristyttävää jos moottoritie olisi jostakin kohden VAIN kaksikaistainen! Kyllä se kolmas kaista on tehtävä, hinnasta viis. #valkoinenheteromies.
Neuvola vuonna 2021
Neuvola on varsin tarpeellinen instituutio, mutta se kaipaisi kipeästi päivittämistä nykypäivään … ja koska kaikki maksaa, niin myös lisärahoitusta! Palveluissa kaikki on vuosien varrella karsittu minimiin ja sopiikin kysyä, onko tämä se paikka, josta kannattaa säästää? Itse pidän neuvolaa kutakuinkin vain lapsen pituuden ja painon seurantayksikkönä, joka antaa myös rokotukset.
Neuvola on ehdottoman tarpeellinen nappaamaan kiinni ne perheet, joilla on oikeasti pahoja ongelmia. Mutta sille isolle massalle, joka pärjää kyllä, mutta kaipaisi joihinkin asioihin tukea jää usein luu käteen. Neuvolassa kyllä annetaan papereita, jossa esim perheen jaksamista tiedustellaan, mutta valitettavan usein kyseiset aaneloset eivät johda jatkotoimenpiteisiin. Avun etsiminen jää omalle vastuulle. Jos ongelmia on, ei niistä välttämättä edes halua suoraan neuvolassa puhua, tai ei ole voimia lähteä etsimään ympäri nettiä, mistä niitä aikoja voisi varata apua saadakseen. Neuvolan pitäisi ottaa aktiivisesti koppia ja hoitaa prosessi avun saamiseksi mahdollisimman pitkälle, eikä jättää vanhempien omalle vastuulle.
Ei-edes-niin-kauaa-sitten on neuvola hoitanut myös yhtä äitien hyvinvoinnin kannalta tärkeää asiaa; samassa elämäntilanteessa olevien ystävien saamista. Tästä mulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta olen kuullut, että erinäisiä ryhmiä ja tapaamisia on järjestetty, joissa samanikäisten lasten äidit ovat ystävystyneet vauvaa vielä odottaessaan.
On ollut myös mm. synnytysvalmennusta ja synnytyssairaalaan tutustumista, asioita joihin EN ole itse törmännyt. Myös kotikäyntejä tehtiin.
Ennaltaehkäisy on se, mikä terveydenhuollossa ylipäätään loistaa poissaolollaan. Hoito tosiaaan on hyvää, kun sairaalaan sisään pääset, mutta silloin olet jo tosi sairas/avun tarpeessa. Pieni lapsikuolleisuusluku on siis aivan mahtava asia, mutta vain jäävuoren huippu ja luku, joka kätkee alleen paljon muuta pahoinvointia.
Tää on kyllä sellanen asia, missä on varmasti paljonkin eroja eri paikkakuntien välillä, pk-seudun jäädessä pitämään jumbosijoja. Pienemmillä paikkakunnilla homma toimii epäilemättä paremmin ja perheisiin suhtaudutaan ihmisläheisemmin, eikä vaan koneiston osina ja kuluerinä. Muutenkaan en varsinaisesti suosittele kenellekään muuttoa pk-seudulle vaikka täällä itse asunkin, olen aika varma että moni asia on muilla paikkakunnilla paremmin 🙂
Miten asiat voisivat olla…
Vaikka Suomea pidetään hyvinvointiyhteiskunnan mallimaana, kerrotaanpa esimerkinomaisesti miten Ranskassa huolehditaan äitien hyvinvoinnista. Nimenomaan ennaltaehkäisevästi, eikä vasta sitten kun pää on kainalossa.
Ranskassa saa kymmenisen kertaa synnytysvalmennusta, joissa on useita eri teemoja. Synnytyksen jälkeen voi käydä kätilöllä erilaisissa valmennuksissa ( vauvahieronta, lantionpohjan vahvistaminen jne= ja synnytyksen jälkeen voi saada kätilön myös kotiin, ei vain vauvaa vain myös äitiä varten. Synnytyssalin voi myös itse valita ja siihen käydä etukäteen tutustumassa, ei ole sitä pelkoa ettei sairaalaan h-hetkellä mahdukaan. Suomessahan synnytyssairaaloiden määrää on karsittu niin, että yksi lisäpelko äideillä on se, ettei sairaalaan a) mahdu tai b) ehdi.
Summa summarum, edellä mainittujen esimerkkien avulla halusin tuoda ilmi, että muissa maissa myös äiteihin panostetaan, eikä ylipäätään tehdä vain minimiä. Suomessahan synnytys on usein meiningillä ”kunhan molemmat hengissä selviävät”, tämä oli siis omakin odotukseni. Sen kummempia toiveita ei ollut.
Suomen terveydenhuoltoa vaivaa se, että ennaltaehkäisy loistaa poissaolollaan ja sisään systeemiin pääset vasta kun tilanne on jo paha. Positiivista kuitenkin on, että kun hoitoon pääset on hoidon taso erinomaista. Vakavat sairaudet hoidetaan varmasti viimisen päälle ja osaamisen taso on maailman kärkeä.
Sairaskuluvakuutuksella mielenrauhaa
Nykyään ainakin täällä omassa kuplassani on enemmän sääntö kuin poikkeus, että lapsille hankitaan sairaskuluvakuutus. Sairaskuluvakuutus on siis maksullinen vakuutus, jonka avulla pääsee yksityiselle lääkärille ilman lisäkuluja. Vakuutuksen suosio kertoo nimenomaan siitä, että julkiselle puolelle hoitoon pääsy koetaan niin epävarmana, ettei sairaan lapsen kanssa haluta sitä riskiä ottaa. Meidän molemmilla muksuilla on vakuutus, mutta he ovat luojan kiitos olleet niin terveitä, ettei käyttöä ole juurikaan ollut. Maksetaan siis jonkinlaisesta mielenrauhasta. Nuorimmainen joutui yksivuotiaana kerran sairaalaan ja tässä päti juurikin tuo edellämainittu, että sisään sairaalaan oli vaikea päästä ( ei otettu oireita tarpeeksi tosissaan), mutta kun hoitoon lopulta pääsi
Helsingin sanomat kertoo, että Suomessa asuvilla lapsilla 45 prosentilla on sairaskuluvakuutus. Juttu on maksumuurin takana, mutta siitä käy hyvin selville, että luotto julkisen terveydenhuollon toimivuuteen ei ole hyvä. Sairaskuluvakuutusten suosion lisääntyminen lisää kuitenkin harmillisesti eriarvoisuutta ja jakaa perheitä eri kategorioihin, jos julkisen puolen alasajo jatkuu yhtä rajuna. Ja mikäli ihmiset siirtyvät enenemässä määrin yksityiselle, se tuskin lisää julkisen puolen resursseja.
Suurimmalle osalle perheistä sairaskuluvakuutus on tappiollinen hankinta, mutt siihen käytetyllä rahalla ostetaan ennenkaikkea mielenrauhaa.