Positiivinen puhe vanhemmuudesta

En ole hetkeen päivitellyt varsinaisia perhekuulumisia tänne blogin puolelle, instassahan pääsee kyllä kurkkaamaan meidän arjen ylä-ja alamäkiä! Huumori on mulla mukana kaikessa mitä teen, joten pierutyyny-suodattimen läpi menee usein myös siellä näkyvä sisältö 😀

No mutta, päivitetäänpä hieman kuulumisia! Lähdetään siitä, että mitään dramaattista ei meidän arjessa tapahdu, vaan se rullaa oikein kivasti kohti suuresti odotettua kesää. Vain pikkulasten siisteysintoileva vanhempi ( ja koiran omistaja) voi tietää, kuinka paljon kurakelit vitut… ottaa päähän!! Sitä hiekan, kuran, ravan, lian ja muun mukavan määrää, meidän pikkuvessan viemärissä lienee hiekkalaatikollisen verran hiekkaa. Vaikka kaikenlaista pikkuharmia päiviin mahtuu, teki mieleni käsitellä yhtä lempiaihettani; miksi vanhemmuudesta annetaan yhä niin negatiivinen kuva?

Onko hyville kokemuksille vanhemmuudesta tilaa medioissa?

Se on mahtavaa, että nykyään on niin helppoa saada ääni kaikenlaisille kokemuksille, kun kuka tahansa meistä voi olla media jo itsessään. Vertaistuki sitä tarvitseville on äärettömän tärkeää. Äitiyden ja vanhemmuuden rankkuudesta puhuu yksi jos toinenkin influensseri, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kirjoitetaan ja jatkuvaa sairastelua kauhistellaan. Onko jollakin ylipäätään vielä luuloja, että vanhemmuus olisi kaikin puolin superhelppoa, eikä muuttaisi elämää mitenkään?

Verkkolehdet vilisevät otsikoita kertomuksista, joissa äiti on kuolemanväsynyt, mutta miten ois tällanen radikaali otsikkoidea; ” Meillä ei ole sairastettu puoleen vuoteen- kolmen lapsen äiti kertoo miten hauskaa perhe-elämä on!”. Klikattaisiinko tätä? En tiedä, itse kyllä klikkaisin. Kuten jokainen valtamediaa seurannut tietää, negatiivisuus myy. Ja niitä negatiivisia uutisia on tottavie viimevuosina riittänyt, mitä ihmiset klikkaavat, niitä juttuja mediat esiin nostavat. Good news is no news.

Kun vanhemmuuden rankkuudesta, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja perhe-elämän rankkuudesta sekä täysin muuttuneesta vartalosta on tullut ainakin omassa some- ja uutiskuplassani valtavirtasisältöä, jääkö positiivisille kokemuksille puheenvuoroa? Henkilökohtaisesti kaipaisin enemmän myös tapetille nostettavan sitä positiivisuutta, niiden ihmisten kokemuksia ketkä eivät ole perhe-elämästä äärimmäisen kuormittuneita.

Uskallatko kertoa ääneen, miten hyvin kaikki on mennyt?

Se, että oma imetys-, synnytys- tai vanhemmuuskokemus on huomattavasti helpompi kuin jonkun toisen, ei missään nimessä vähättele toisen kokemusta. En tiedä onko vika minussa, mutta kyllä sitä arastelee julkisesti sanoa, että hitto on imetys ollut helppoa ja kylläpä palauduin raskaudesta nopeasti! Eikö oo tosi tyhmää, että kokee hyvien kokemusten kertomisen jonkinlaisena humble bragina, negatiivisten kertominen on normi.

Mä voin käsi sydämellä sanoa, että en koe perhe-elämää erityisen rankaksi. Koen ELÄMÄN rankaksi, sen kaikkine puolineen. Lapset tuovat siihen paljon iloa. Mielelläni nukkuisin toki täysiä öitä ja viettäisin hieman enemmän aikaa parhaassa seurassa ( eli omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni), mutta kun kaikkea ei voi saada valitsen tietty tämän perhesekoilun sen huonoine puolineenkin. Toki olen joskus kateellinen sinkkujen ihanasta vapaudesta, mutta kuten sanottu, kaikkea ei voi saada. Sen on oppinut, kun on näinkin vanhaksi ollut etuoikeus elää. Raskaus oli itselläni rankka, mutta synnytys helppo ja palautuminen entiselleen nopeaa. Tällä hetkellä vauva nukkuu huonosti ja totta hemmetissä väsyttää, joten siitä tulee kyllä valitettua itsekin. Mutta se on vain yksi puoli koko paletista.

Paskin vanhemmuusneuvohan on sanoa ” odotapa vain kunnes”... joten tähän halpaan en mene! Tottakai tilanne voi muuttua vielä monta kertaa, mutta nyt se on tämä ja ollaan tyytyväisiä siihen :). Ihan varmasti valituksen aiheita tulee matkan varrella paljonkin. On iso onni, että meidän lapset ovat olleet tosi terveitä, tämäkin siis on mahdollista! On mahdollista säästyä vuodessa 11,5 kuukautta kestävältä sairastuparumbalta, kerron omasta kokemuksesta.

Älä ylläpidä huono äiti-myyttiä

Ja sitten vielä toinen mieleen tullut asia. Tiiättekö kun meillä naisilla on tapana voivotella, että kylläpä olen huono äiti kun tenavan eväsrasia unohtui retkipäivänä kotiin tai kyseenalaistaa fb-ryhmissä omaa äitiyttään kun lähtee vauvan äitinä kavereiden kanssa ulos tuulettumaan. Eihän hyvä äiti nyt niin tee! Äidit ruoskivat itseään pienestäkin erheestä ja momsheimaavat itse itseään. En tiedä ovatko kaikki äitiytensä hyvyyttä kyseenalaistavat täysin tosissaan, mutta luultavasti puheissa on ainakin totuuden siemen.

Mä olen erinomainen äiti, vaikka en jaksa olla koko ajan lapsille läsnä enkä leikkiä. Tykkään välillä käydä ulkona ( tai sisällä, mut you get the point) juomassa viiniä tai lähteä vaikka yksin hotelliin, enkä ikävöi lapsosia yhden yön pois ollessani. Ehei, sillon mä nautin rauhasta! Mä tein itseni kanssa rauhan sen suhteen, että mun aikuisena ei tartte jatkuvasti leikkiä lasten kanssa, vaan me vietetään aikaa yhdessä muilla tavoin. Kukaan, toistan, KUKAAN ei ole täydellinen vanhempi, se on sula mahdottomuus. Ja täydellisyyden tavoittelulla tekee varmasti enemmän haittaa kuin rennommalla otteella kasvatuksessa.

Kunhan lapsiaan rakastaa ehdoitta, antaa heille aikaansa, huolehtii kaikista heidän tarpeistaan, sekä tekee parhaansa, on varmasti hyvä äiti tai isä. Kamala, kamala asia nimittäin on, että maailmassa on oikeasti myös niitä huonoja vanhempia. Ja he ovat niin huonoja, että tuskin itseään erheistä soimaavat.

Mitä mieltä olet, kaipaatko enemmän positiivista puhettä perhe-elämästä?