Desenio julisteet- helpoin tapa piristää sisustusta

Mä olen kehittänyt itselleni pahanlaatuisen pakkomielteen väreistä, etenkin kodin sisustuksessa. Värikkäitä yksityiskohtia hiipii koko ajan enemmän ja enemmän kotiimme, oon selannut instagramista ja pinterestistä aivan liikaa kuvia kodeista, jotka näyttävät pastelliväripommituksen kohteeksi joutuneilta. Pinkkejä jääkaappeja, mintunvihreitä keittiönkaappeja ja kaikkea ihanaa silmäkarkkia niin paljon kun sormi jaksaa hashtagia #colourfulinteriors näpytellä!

Mun ihan aikuisten oikeesti tekis mieli maalata kaikki seinät laventelin, pinkin ja mintun sävyillä, mutta takaraivossa kummittelee joskus lukemani kiinteistövälittäjän kultainen sääntö; valkoiset seinät asunnossa nostavat myyntiarvoa. Koska nykyinen kotimme on ihana, muttei varmastikaan The loppuelämän koti, on eeehkä parempi pidättäytyä pienimuotoisemmissa piristysruiskeissa. Eli esimerkiksi julisteissa!

Julisteilla uutta ilmettä kaikkiin sisustustyyleihin sopivasti

Ilokseni pääsin tekemään yhteistyötä hovihankkijani Desenion kanssa, Desenion julisteita meiltä löytyy huoneesta jos toisestakin. Sain tilata mieluisia tuotteita piristämään kevätkotia ja ainoa ongelma olikin valinnanvaikeus. Punainen lanka mulla oli kuitenkin selvä; väriä, väriä ja vielä hieman väriä! Olkkariin halusin katseenvangitsijaksi vanhojen mustavalkoisten, suurikokoisten julisteiden tilalle jotain tosi näyttävää. Ja nää valitsemani julisteet on niin mua, upeat! Olkkariin valitsemani julisteet ovat siis tämä, sekä tämä. Julisteet ja kehykset on NIIN helppo tapa freesata huoneen ilmettä.

Koska rakastan kullanvärisiä detaljeja sisustuksessa, oli ehdottoman tärkeää päivittää olkkarin julistekehykset kultaisiin versioihin. Meillä on useampiakin kullanvärisiä kehyksiä kotona, mutta nämä Desenion kehykset ovat juuri oikean kultaiset. Sellaiset arvokkaan kultaiset! Paras väri, jos minulta kysytään.

Vaikka takatalvi iskisi vielä juhannuksena, piristävät värit sisätiloissa! Eikä vain sisätiloissa, sillä samaan syssyyn tilasin julisteita myös parvekkeelle. Meillä on pihan lisäksi tuollainen lasitettu parveke, joka toimii ylimääräisenä huoneena maaliskuusta lokakuuhun. Jos aurinko paistaa, lämpenee se ihanasti vaikka ulkona olisi kalsa. Missioni on luoda parvekkeesta värikäs, kukilla kuorrutettu kesäkeidas. Värikkäät julisteet eivät nuupahda, vaikka kastelu unohtuisi ja oltaisiin viikko pois kotoa; ne tuovat iloa väsymättömästi vuodesta toiseen. Vielä ne eivät ole seinälle ehtineet, mutta kyllä näille paikka löytyy.

Omat suosikkijulisteeni Deseniolta

Olkkariin valitsin isot, 70*100 kokoiset julisteet. Kyseessä ovat tämä ja tämä juliste! Kultaiset kehykset löydät täältä.

Vielä ei kukkia ruukuissa juurikaan ole, mutta parvekkeelle kesää tuovat tämä ja tämä juliste, kultaisissa kehyksissä. Vielä ne etsivät paikkaansa, mihin kohtaa seinälle päätyvät. Itse odotan, että yöpakkaset ovat tältä erää ohi ja saan myös kukkaset ruukkuihin!

Allaoleva mintunvihreä juliste kultaisella tekstillä löytyy keittiöstämme. Nuo kultafoliota sisältävät julisteet ovat tosi kivan näköisiä, jos kultaisista yksityiskohdista tykkää… ja minähän tykkään.

Kokemuksiani Deseniosta

Deseniossa on valikoimaa tyyliin kun tyyliin. Toimitukset ovat olleet nopeita ja tuotteet hyvin pakattuja.

Desenion sivuilta löytyy myös paljon inspiraatiokuvia ja valmiiksi koottuja julisteseiniä sekä -pareja yhteensopivasti. Jos et siis jaksa selata koko valikoimaa tai et luota omaan makuusi, voit napata yhteensopivat julisteet näistä.

Alekoodi Deseniolle julisteisiin

Kodin pääsee pukemaan kesäkuosiin nyt vieläpä hieman huokeammin, sillä koodilla ”Festivus” saat 10% extra alennuksen julisteista. Koodi on voimassa 25.4-2.5.2022 (alennus ei koske persoonallisia julisteita eikä julistepaketteja).