Bebe 9 kk edition ja ensimmäisen isänpäivän meininkejä

Nine months in, nine months out! Vaikka eivätpä nuo niin tasan mene mutta sinnepäin kuitenkin. Paljon on taas kuukauden sisällä tapahtunut, ei ole kaveri enää pikkuvauva eikä vielä taapero, vaan reipas vaapero. Perusluonteeltaan E on meidän onneksi iloinen ja tyytyväinen, loputtoman utelias ja reipas muksu… ja tietysti söpöin kaikista! Väsymys näkyy kiukutteluna, mutta se on pientä se. Välillä vähän äitiä väsyttää, kiitos yöriekkumisien. Tarkoituksena olikin kokeilla viikonloppuna E:n nukuttamista omassa huoneessa, mutta se sitten jäi…lähinnä kai sen takia että ite en raaskinut. Oh well, ehkä yläasteen alkuun mennessä sitten!

Vauva E:n 9 kk kuulumiset:

• Hän osaa avata kaappien ovet. Asettaa ihan uutta haastekerrointa päivään kun kaappien sisältö lentää lattialle nanosekunnissa.
• Pimeys ei miellytä yhtään. Sinänsä ikävää, että tähän vuodenaikaan valoisaa aikaa on aika hemmetin vähän. Lenkit pilkkopimeässä ja pimeät automatkat kiristävät neidin hermoja.
• Iiihan kaikki menee edelleen suuhun, hieno hetki oli tänä aamuna kun pelastin jo puoliksi suuhun ehtineet vihkisormukseni. Elämä vauvan kanssa kehittää siis myös vanhemman refleksinopeutta!
• Nukkuminen on E: mielestä ihan turhaa hommaa, mutta onneksi uni tulee lopulta aina, halusi tai ei. Ollaan saatu nukkumaanmenoaikaa onneksi vähän aikaistettua, mutta melkoisen shown jälkeen neiti vasta sammahtaa (n. klo 21.30). Oli kyseessä päikkärit tai yöunet, niin viimeisillä voimillaan tyyppi yrittää vielä kiivetä pinnasängystä pois.
• Hampaita on jo viisi. Viimeisin tulokas on alakulmahammas. Kuulemma hampaat tulevat aina pareittain, mutta tämän paria ei kyllä näy vielä mailla halmeilla. Myös hampaiden puhkeamisjärjestys on ollut hieman erikoinen, yläetuhampaita ei ole mutta kulmahampaat vampyyrimaisesti kyllä.
• Nelivedolla pääsee eteenpäin todella lujaa ja tukea vasten kävely onnistuu hienosti.

• Huumorintajua löytyy roppakaupalla ja leikkien klassikkoa, vanhaa kunnon kukkuu-leikkiä E osaa leikkiä jo oikein hienosti. Varmat naurut joka kerta.
• Lempiasioita ovat metalliset lasinaluset, viherkasvien repiminen, yleensäkin kaiken mahdollisen repiminen alas mihin käsi yltää, suihkepullo, niin pyykin- kuin astioidenpesukone, vessanpönttö ja uusimpana tietty ovien sekä laatikoiden availu. Ja tietysti ikisuosikki, Onnikoira.
• Ruuan suhteen on selkeitä mieltymyksiä, joku maistuu paremmin kuin toinen. Meikäläinenkin uskaltaa jo antaa syötäväksi muutakin kuin mössöä, pelkäämättä että tyyppi tukehtuu saman tien.
• Repertuaarissa on kaksi selkeää sanaa joita tykkää toistella, äiti ja kak-ka. Kuinkas muutenkaan.

Ensimmäinen isänpäivä

Meni melkoisen perinteisesti, kahveja ei sänkyyn kyllä iskä saanut kun on niin omituinen ettei kahvia juo.  Kakkua ja lahjoja sentään oli. Olin teettänyt kovakantisen kuvakirjan isä&tytär- teemalla, Cheerz-nimisellä kännyapplikaatiolla. Hirvee homma noissa kuvakirjoissa on, mutta on ne sitten sen arvoisiakin. Kuvia kertyy päivittäin ja kiva saada ne ikuistettua bittiavaruudesta oikeiksi kuviksi. Noita kuvaprojektejahan voi edistää pikkuhiljaa, kannattaa vain aloittaa ennenkuin lapsi on viisivuotias ja kuvia on niin paljon että aloitus tuntuu toivottomalta. Kuvakirjan lisäksi tuli perinteitä kunnioittaien sukkia ja pipo, tarpeeseen molemmat (eikä ollut mitään kälysiä vaan laatumerkkejä, toim.huom!). Kakun makumaailma oli tällä kertaa ehkä semieksoottine Oreo-cookie dough- vadelma-kokeilu, kelpasi sankarille.

Lastenvaunujen kanssa Nuuksiossa

Meidän lempparihommaa on ulkoilu ja käydäänkin kutakuinkin päivittäin lenkillä jos vain ehditään. Isänpäivän kunniaksi mentiin lähimetsän sijaan vallan Nuuksioon ( joka on luonnonsuojelualue Espoossa). Nuuksiossa on siis useita valmiita ulkoilureittejä joista valita pituuden tai vaikeusasteen perusteella. Katsoin, että yksi reitti oli erityisesti lastenvaunuilla tai pyörätuolilla liikkuville (Maahisenkierros nimeltään), joten valittiin se. Kyseinen reitti olikin todella helppo liikuntarajoitteisille, mutta meidän makuun liiankin helppo ja lyhyt, pituudeltaan n. 2 kilometriä. Koska muutkin kävelyreitit olivat tosi hyvässä kunnossa olevia pururatapolkuja joita pitkin oli helppo mennä lastenvaunuilla, lähdettiin kiertämään päälle vielä pidempi lenkki. Korkeuserot olivatkin ”normireitillä” tosi isot, joten vaunuja ylämäkeen työntäessä tunsi kyllä urheilevansa. Suosittelen siis vaunulenkkejä Nuuksiossa, niitä jotka lähtevät siitä Haltialan vierestä Solvallan urheilukeskuksesta. Lastenvaunuilla pääsee hyvin eteenpäin metsässä, ei ollut sellaista puunjuuria täynnä olevaa kinttupolkua mitä jotkut muut Nuuksion reitit.  Harmitti ainoastaan se, ettei käyty hienon ruskan aikaan täällä ihmettelemässä. Odotetaankin jo toukokuuta jolloin luonto on ihan parhaimmillaan! Hetki saadaan odotella, vaikka päivät meneekin ihan liian nopeasti.