Vauvatavaroiden tärkeät ja turhakkeet

Kyselin hiljattain instagramin puolella (@festivus_suvi) , mitä jengi kokee että vauva ehdottomasti tarvitsee ja mihin puolestaan ei kannata rahojaan tuhlata. Tää on kyllä sellainen aihe, ettei suoraviivaisia vastauksia juurikaan ole. Jollekin jokin härpäke on elintärkeä ja toiselle puolestaan täysin hyödytön. Ehkä hyvä ohjenuora onkin, että ennen syntymää ja todellista tarvetta ei kannata ostaa kuin ihan pakolliset ( vaikeaa, i know). Tavara ei kaupoista lopu ja todelliset tarpeet selviävät sitten kun ne eteen tulevat.
Parhaat vauvatavarahankinnat
Ihan ykköseksi nousi vaunut ja nimenomaan hyvät vaunut. Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä! Vaunut ovat mukana kutakuinkin aina kun ovesta ulos lähtee, joten niihin kannattaa panostaa (toim.huom. jotkut pärjäävät kuitenkin myös pelkällä kantorepulla/liinallakin). Meillähän on Emmaljungan yhdistelmävaunut, NXT90-malli, joka kulkee maastossa kuin maastossa sulavasti ja kevyesti. Nyt kun vaihdettiin ratasosaan niin allekirjoittaneella on tosin ilmennyt ongelmia rattaiden säätöjen kanssa… käyttäjälähtöistä, ehkä, mutta muutaman kerran on hermot menneet kun en ole saanut ratasosaa rungosta irti. Vaunuissa on muuten se hyvä puoli, että sinne saa lastattua vaikka mitä tavaraa mukaan! Eli säilytystilan määrään ja säilytysmahdollisuuksiin kannattaa myös kiinnittää huomiota, on aika iso plussa että saa kauppakassitkin lastattua kyytiin.
Muita paljon mainintoja saaneita must have-vauvatarvikkeita olivat esimerkiksi:
- Sitteri. Erityisesti Babybjörnin malli, tästä olen samaa mieltä! Meillä vauva vietti paljon aikaa tässä noin puolen vuoden ikään asti, eli siihen saakka kun löysi liikkumisen riemun. Sitten ei enää paikallaan pidätellyt mikään…
- Kantoreppu. Tai vaihtoehtoisesti kantoliina. On kyllä tosi hyvä olla, lue postaus meidän Tula-kantorepusta täältä!
- Unipussi. Erityisesti swaddle up-malli. Nykypäivän kapalo, vauvat tykkäävät olla tiiviinä pakettina 🙂
- Turvakaukalo. Itsestäänselvä hankinta autoilevalle perheelle.
- Harsot. Halpoja ja monikäyttöisiä, näitä kannattaa ostaa usempi kappale ja sirotella ympäri kämppää! Ennen vauvan syntymää ihmettelin että miksi harsoja niin hehkutetaan…mutta pääsin äkkiä kärryille suosion syistä. Harsot toimivat ruokalapun korvikkeena, kevyenä peittona, imetyksen apuna, pyyhkeenä, vauvanpesurättinä…you name it. Elämänkaarensa loppuvaiheessa ne voi käyttää siivousrätteinä.
- Lämpöpussi. Talvivauvoille Suomen oloissa ehdoton hankinta. Pieni vauva on helppo sujauttaa pussiin joka pitää lämmön, toppahaalarit sitten isommille muksuille. Kaukaloon mahtuva malli on vastasyntyneelle paras, usein toppapussit on tosi isoja.
- Legot. Varma valinta lelulaatikkoon, vauvat aloittavat legoleikit turvallisilla duploilla.
- Unipesä. Myös meillä hyväksi havaittu. Unipesää on helppo liikutella tarpeen mukaan ja itse koen ainakin mukavammaksi laittaa pienen vauvan unipesän sisään kuin isoon pinnasänkyyn. Meillä oli – ja on yhä- unipesä siis pinnasängyn sisällä, pehmustetut reunat ovat vauvan mieleen.
- Syöttötuoli. Tulee tarpeelliseksi noin puolivuotiaalle, vaatii sen että vauva osaa istua. Syömään opettelevalle on kyllä ihan must-hankinta. Meiltä löytyy klassikko-stokke, joka pitää arvonsa vauvalta toiselle. Mutta halvemmallakin saa kyllä hyvin asiansa ajavia, esim Ikeasta.
Muita mainintoja saivat lisäksi mm. pitkätukkainen unilelu ( ettei vauva revi äidin tukkaa, vauvat rakastavat repiä hiukset päästä), imetysapulaite/rintapumppu (kannattaa olla heti alkuun), ensiapuarsenaali, äitiyspakkaus, imetystyyny ja leikkimatto.
Vauvatavaroiden turhakkeet
Toisen tuikitarpeellinen on toisen turhake. Turhakkeet ja must have-tuotteet menivät paljon ristiin, jollekin hoitopöytä on ollut täysin hyödytön, mutta selkävaivaiselle pelastus. Jonkun vauva taas ei viihdy sitterissä hetkeäkään eikä suostu syömään tuttia, nämä taas ovat olleet vaikkapa meille ihan ehdottomia. Meidän vauvan nukkuminen on tosi ehdollistunut tuttiin, ilman tuttia on vaikea saada unta.
- Liikaa vaatteita. Tämä on varmasti monelle todellisuutta. Etenkin vastasyntyneelle kertyy garderobia joka suunnasta, vanhempien lasten kohdalla vaatetulva yleensä rauhoittuu. Vaihtovaatteita ja eri kokoja tulee tottakai olla, mutta näiden määrä riippuu myös pyykinpesuaktiivisuudesta. Loppupeleissä päälle eksyy aina ne suosikkikuteet joita myös pestään jatkuvasti.
- Liikaa leluja. Vauvat ovat siitä(kin) mystisiä ettei niistä ikinä tiedä mikä lelu nousee suosikiksi. Ja yleensä suosikki on kaikkea muuta kuin varsinainen lelu… itseasiassa, kaikista kiinnostavimpia juttuja on aina ne kielletyt asiat. Duplot, palikat, pallot, purulelut ja katselukirjat ovat hyväksi havaittuja vaihtoehtoja. Myös joku ääniä päästävä lelu on kiva olla!
- Pitkähihaiset bodyt kesävauvalle. Aivan yllättäen Suomessa ei paljon pitkähihaisia viime kesänä tarvittu ja moni joutuikin huomaamaan että vauvalle kesäksi hankitut vaatteet jäivät täysin käyttämättä. Samaistun.Vaatteita hankkiessa kannattaakin miettiä ja pyrkiä parhaansa mukaan arvioimaan onko vaate käytännöllinen oikeaan vuodenaikaan. Viime kesää nyt ei voinut tosin mitenkään ennakoida.
- Ammetuki. Moni koki turhakkeeksi ja tottakai vauvan saa pestyä ammeessa ilman tukeakin. Omasta mielestä vauvatuki oli oikein hyvä pikkuvauvalle kun ei tarvinnut pelätä että vauva lipeää otteesta ja painuu veden alle.
- Hoitopöytä. Vaipanvaihtotaso vesipisteen vieressä esimerkiksi kodinhoitohuoneessa tai kylppärissä on the best. True story. Pehmeä alusta ajaa asian.
- Bumbo. Rehellisesti sanottuna en edes tiennyt mikä tämä on vaikka nimen olen kyllä kuullut… joten kvg mulle. Näyttää olevan jonkinlainen pottamainen vauvanistuin, näyttää myös turhakkeelta omaan silmään 😀
- Mobile. Mobilelle paras paikka voisi olla vaipanvaihtopisteen päällä, mutta sängyn yläpuolella oman kokemuksen mukaan häiritsee turhaan nukkumaanmenoa.
- Pinnasänky. Voisin olettaa, että pinnasängyn turhakkeeksi maininneet nukkunevat perhepedissä, eli koko perhe samassa sängyssä. Me ei pärjättäis ilman, pinnasängystä ei ihan heti pääse pikkuapina karkuun.
Muita turhakemainintoja sai mm. kylpylämpömittari, huonot itkuhälyttimet, tuttipullon sterilointilaite ja kehto.
Omasta mielestä näissä vauvatarvikehommissa pätee sama kuin kaikissa muissakin hankinnoissa, laatu todella korvaa määrän. Kyllä mullakin lähtee helposti mopo käsistä vauvan vaatehankinnoissa, mutta kyllä niitä hankintoja myös pyritään mahdollisimman paljon käyttämään 🙂 Kun puhun liiasta vaatemäärästä tarkoitan kassikaupalla käyttämättömiä, pieneksi jääneitä vaatteita joissa on osassa vielä hintalaput paikallaan. Olen sanonut tämän ennenkin mutta kertaus on opintojen äiti; laadukkaissa lastentarvikkeissa oikeasti pysyy jälleenmyyntiarvo tosi hyvin ja kierrätys toimii loistavasti! Ihan parasta kun ei tartte heittää jotakin roskiin vaan itselle hyödytön pääsee jollekin toiselle jatkokäyttöön.