Päiväkotipaikan hakeminen – mitä tulee ottaa huomioon?

 

koska lapsi päiväkotiin
My precious

Päiväkodin aloitus, tuo jokaisen äidin (ja varmaan myös isin) henkilökohtainen via dolorosa. Päiväkotipaikan hakeminen on tavallaan helpotus, mutta tavallaan sitä haluaisi hoitaa muksunsa kotona täysi-ikäiseksi asti. Tai no, ehkä mieli voi matkan varrella muuttua… Tällainen puolitoistavuotias elohopea on sen verran vaativaa seuraa, että näin opiskelijastatuksella olevana ei opiskeluista tahdo tulla mitään. Iltaisin ei jaksa ja päivisin ei ehdi. Tästä syystä päädyimme laittamaan E:n lokakuun alusta alkaen osa-aikahoitoon, 3 päivää viikossa. Tämä on meidän perheelle itseasiassa ihan loistava pehmeä aloitus, ehditään itse kukin totutella päiväkotimeininkeihin kaikessa rauhassa. Itsellä ei ole sellaista tarhatäti-lahjakkuutta niin paljoa suotu, että keksisin loputtomasti viihdykettä pienelle, joka ei itsekseen vielä leiki. Meillä ainakin pitää 100 prosenttisesti paikkansa vanha väite siitä, että jos lapsi on hiljaa on käynnissä todennäköisesti jotain mikä vaatii aikuisen välitöntä puuttumista. Tänään on mm. puristettu rasvatuubi pitkin lattiaa, syöty koiranruuat kupista ( jokapäiväinen välipala..), kähvelletty karkit meikäläisen käsilaukusta jne jne… Miten nää muuten aina löytääkin ne karkkipiilot ja huomaavat, mikäli yrittää naamioida karkin suuhun laittamisen esim. yskäisyksi??

En tiedä teistä muista, mutta itselle ainakin koko päivähoitoasia oli ihan hepreaa. Olisi ihan paikallaan, että neuvolassa tästäkin tärkeästä käytännön asiasta keskusteltaisiin sillä ainakaan täällä pk-seudulla lapsen päivähoitoon laittaminen ei ole mikään ilmoitusluontoinen asia. Ja tällä tarkoitan sitä, että vaikka asuntojen myynti-ilmoituksissa aina muistetaan mainita miten ”päiväkoti on 50 m päässä”, ei se todellakaan tarkoita että lapsesi sieltä hoitopaikan saisi. Alla siis omia kokemuksiani, jotka pätevät ESPOON päivähoitotilanteeseen, toim.huom. Näissä voi varmasti olla suuria eroja kuntarajojen välillä, mutta mikäli olet täysin pihalla hoitoasioiden kanssa on tästä toivottavasti sinulle jotakin hyötyä :).

milloin lapsi päiväkotiin

Koska päiväkotiin pitää hakea?

On olemassa yksityisiä sekä kunnallisia päivähoitoja ja kunnallisiin täytyy tehdä hakemus vähintään 4 kk ennen hoidon tarvetta. Hakemusten käsittelyaika on sen 4 kk. Voit hakemuksessa määritellä toivomasi päiväkodit, mutta kun päätös postilaatikkoosi kannetaan, voi tarjottu kunnallinen päiväkotipaikka olla käytännössä mikä vaan. Toki hoitopaikka varmasti pyritään löytämään mahdollisimman läheltä toivomianne paikkoja, mutta joskus kaikki päiväkodit ovat niin täynnä että tilaa lähellä ei yksinkertaisesti ole. Jos kieltäydyt tarjotusta hoitopaikasta, jäät ilman ja voit tehdä uuden hakemuksen toivoen parempaa tuuria. Muista tässä vaiheessa taas se neljän kuukauden käsittelyaika, jos tarve hoidolle on välitön. Voit myös ottaa tarjotun – epämieluisan- hoitopaikan vastaan ja tehdä samantien siirtohakemuksen haluamaasi päiväkotiin. Päiväkotien tilanteet oikeasti elävät tosi paljon, joten toivoa ei kannata menettää. Paikka voi aueta yllättäenkin. Tai vaihtoehtoisesti voit hakea paikkaa yksityiseltä puolelta.

Kunnalliset hoitopaikat tunnutaan jakavan kutakuinkin arpomalla, vaikka asuisit päiväkodin takapihalla ei  se sinulle hoitopaikkaa takaa. Mikäli lapsen sisarus on jo tietyssä päiväkodissa, on perheen toisellakin lapsella etuajo-oikeus samaan paikkaan. Helsingin puolelta olen kuullut kauhutarinoita tyyliä Lauttasaaressa asuvalla tarjottiin päivähoitopaikkaa Sipoosta. Jokainen voi miettiä, miten kivaa olisi käyttää lapsen päivähoitokuljetuksiin kaksi tuntia joka päivä ja miten tämän yhdistää työnteon kanssa. Jos jostain ei sovi nimittäin myöhästyä, niin lapsen hakemisesta hoidosta!

päivähoito espoo

Yksityinen vai kunnallinen päiväkoti?

Yksityisiinkin päiväkoteihin voi olla pitkät jonot, joten mikäli mielessä on jokin tietty -yksityinen- päiväkoti kannattaa sinne olla yhteydessä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Me saatiin yllättäen vapautunut paikka toivomastamme yksityisestä päiväkodista, olin laittanut meidät jonoon alkukesästä. Olin alunperin hakenut kunnallista hoitopaikkaa, mutta en (tietenkään..) onnistunut saamaan sitä haluamastani päiväkodista. Tarjottu päiväkoti oli täysin väärässä suunnassa, joten kieltäydyin paikasta. Koska itsellä toistaiseksi opiskelijastatus, ei meillä ollut niin hätä hoitoon laittamisen kanssa ja aikaa odotella mieluista paikkaa oli.

Yksityisillä päiväkodeilla voi olla jokin erityissuuntaus, meidän tuleva päiväkoti on erikoistunut mediakasvatukseen. Sinänsä hauska ajatus, että mineille opetetaan leikin varjolla mediakriittisyyttä, jännä nähä miten tämä käytännössä toteutetaan 😀 Eli kun mietit (yksityistä) päivähoitopaikkaa, kiinnitä huomiota sinulle tärkeisiin asioihin. Aktiviteetteihin ja vaikkapa ruuan monipuolisuuteen. Tuossa meidän päiväkodilla on oma keittiö, jossa tehdään laadukasta kotiruokaa ja luontoteema on paljon läsnä, nämä asiat olivat iso plussa. Ryhmäkoot ovat lailla säädeltyjä, mutta yksityisissä päiväkodeissa hoitajia voi olla lasta kohtaan enemmän, mikä etenkin pienimpien kanssa on tosi hyvä. Mitä enemmän silmäpareja vahtimassa taaperoiden kolttosia, sen parempi. Yksityisten päiväkotien lisäksi on toki olemassa vielä perhepäivähoito, joka tarjoaa kodinomaista hoitoa pienissä ryhmissä. Lisää yksityisestä hoidosta voit lukea TÄÄLTÄ.

Saako päiväkodissa pitää omaa laukkua? Tai edes ämpäriä?

Mitä maksaa?

Listahinnat yksityisillä päiväkodeilla ovat huomattavasti kunnallista korkeammat, mutta se, mikä perheen maksettavaksi jää ei välttämättä hirveästi eroa kunnallisesta puolesta. Kela myöntää perheen hakemuksesta yksityisen hoidon tuen hoitorahaa, mahdollista tulosidonnaista hoitolisää sekä kuntakohtaista Espoo-lisää.Näissä voi olla paikkakohtaista eroa, mutta esimerkiksi meidän osa-aikahoito maksaa kuussa viitisenkymppiä enemmän kuin julkisella puolella ja kokoaikahoidossa ero on satasen luokkaa/kuukausi.

 

Osa-aikainen vai kokoaikainen hoito?

Mikäli laitat lapsen osa-aikaiseen hoitoon, menetät myös kotihoidontuen. Tämä kannattaa huomioida. Mikäli käyt osa-aikatöissä, olet opiskelija, tai jos kotona on vaikkapa vastasyntynyt sisarus, on osa-aikahoito kuitenkin hyvä vaihtoehto. Meillä oli mahdollisuus valita kolme päivää viikossa hoito tai joka (arki)päivä 4 h hoitoa. Valittiin siis tuo 3 pvää/viikko vaihtoehto. Jos kokoaikaista hoidon tarvetta ei ole, voi kerhotoiminta olla myös mahdollisuus. Espoossa on ainakin ilmaisia kerhoja, mutta näihin on kahden vuoden ikäraja. Kerhotoimintaa on joko 2 tai 3 tuntia päivässä ilman vanhempia 2-3 päivänä viikossa, voit lukea tästä vaihtoehdosta lisää TÄÄLTÄ.

Ei huono idea tämäkään!

Meidän hoitopaikasta välittyy hyvä fiilis, sain jo sähköpostitse viikottaisen uutiskirjeen lapsosten tekemisistä. Siellä oli tällä viikolla mm. luettu, nautittu musiikista ja askarreltu kivien kanssa, kaikki nämä kuulostavat meidän muksulle hyvin mieluisalta puuhalta 😀 Tänään oli itseasiassa uutisissa juttua päivähoidon tason vaihtelusta, tosi sääli jos jossakin ei esimerkiksi lueta pienimmille ollenkaan koska se koetaan hankalaksi. Kannattaa siis todellakin tutustua hoitopaikkaan hyvin ennen hoitopäätöksen tekemistä, tasoeroja todella on! Oletan, että on itsestäänselvyys että paikan päälle voi mennä käymään ennen hoitopäätöstä, meidät ainakin kutsuttiin tutustumaan. Niin ja meidän tulevassa päiväkodissa käy koira usein leikkimässä lasten kanssa, how cool is that!