Kuulumisia

gugguu wow dress
Pikkukissa

Kiitos muuton ja kasan kouluhommia, on tämä blogiharrastus jäänyt takavasemmalle ja kirjalliset tuotokset ovat käsitelleet perhe-leipomus-tai sisustuslätinän sijaan Inbound-markkinointia tahi SAPin ihmeellistä maailmaa. Minulle on myös selvinnyt, että yksi inhokkiammateistani lienee SAP-konsultti, huolimatta siitä että ko. ammatinharjoittajien palkkapussi on kuulemma melkoisen paksu. Sanoisin, että syystäkin.

 

No mutta, ylihuomenna avaamme uuden kotimme oven ensimmäistä kertaa niin, että olemme sen virallisia omistajia! Can’t wait! Toivottavasti myös tavarat löytävät pikimmiten itsestään paikoilleen, se kaaoksessa ja sisustuslimbossa eläminen on kammottavaa. Punaiset – tai minkään muun väriset-  muuttolaatikot eivät ole sisustuselementti meikäläisen mieleen.

Paku kymplllä laatikot
Muuttoapu

Päivän merkittävin tieto on, että meidän E:lle tuli täyteen vaikuttavat 1v 9 kk ja tämän merkittävän päivän kunniaksi otetaanpa katsaus ajankohtaisiin kuulumisiin. Neidistä on tullut mieletön hassuttelija, joka ilmeilee ja virnistelee, riehuu ja juoksee loputtomalla energialla. Hän on lähes aina hyvällä tuulella, paitsi jumppatunnit (käydään taaperojumpassa) vetävät neidin äärimmäisen vakavaksi. Liikunnallisesti lahjakas mimmi osaa jo vaikka mitä, hoplopista onkin tullut meidän vakkaripaikka purkaa energiaa. Tietysti siellä isojen puolella. Hoplopille julkinen kiitos ilmaisesta sisäänpääsystä alle kaksivuotiaille, parastahan on että aikuisetkin pääsevät siinä sivussa pro bono! Ei ole nimittäin vain juniori, kuka siellä liukumäissä ja kiipeilylinnakkeissa into piukeana leikkii….

isänpäiväkakku
Isänpäiväkin juhlittiin!
Onnitteluhalaus iskälle!

Sanavarasto kasvaa kovaa vauhtia ja sanoja osataan laittaa jo kaksi peräkkäin, eli käytännössä kommunikointi onnistuu lyhyin lausein! Ei sitä moni suomalainen aikuinenkaan ( mies) kahta sanaa pidempiä jaarittele. Itsenäistä pukemista ja riisumista harjoitellaan kovasti. Myös yllättäen ja pyytämättä, kun nakupellenä viilettäminen on ilmeisesti hauskinta ikinä. Äidin harmiksi omaa tahtoa on ilmennyt myös päälle puettavia vaatekappaleita koskien. Voin kertoa että pahalta tuntuu kun uusi kallis mekko aiheuttaa äärimmäisen pahaa mieltä ja revitään pois päältä… E:n lempparivaate on koiramekko, eli mekko joka on täynnä realistisen näköisiä eri rotuisten koirien kuvia. Kuinkas muutenkaan, koska koirat ovat yhä superhitti.

Kaupoissa käynti on ihan oma taiteenlajinsa, kaverin lempileikki on juosta karkuun niin kovaa kun pienistä kintuista pääsee. Ja niillä muuten pääsee uskomattoman lujaa. Lisähaastetta luo tyypin vertikaalinen rajoittuneisuus, sillä reilusti alle metrin mittainen katoaa näköpiiristä hyllyjen väliin nopeammin kuin ehdit kirosanaa sanoa. Mutta tykätään kyllä ostoskeskuksista kovasti, sitten kun pahimmat riehumistarpeet on juostu pois jaksaa pienempikin keskittyä shoppailuun ja katselee mielellään mitä mistäkin putiikista löytyy.

Joulua odotetaan jo kovasti ja pukille on toiveita mietitty, leikkikeittiö, kirjat, duplot ja lämpöiset vaatteet ovat lahjalistan ykkösenä. On tämä vielä helppoa kun itse voi toimia lapsen puolesta henkikirjoittajana, ehkä ensi vuonna toiveet tulevat suoraan asianomaiselta itseltään.

friends and burgers
Isänpäivämätöt friends and burgersissa, on muuten herkullinen kasvishamppari!!
THE koiramekko. Hän keksi tunkea mekon täyteen pallomeren palloja.
Kun silmä välttää, on oreganot pitkin pientareita

Päällimmäisenä mielessä pyörii kuitenkin muutto, toivottavasti uusi koti tuntuu sinne muutettaessakin yhtä kivalta kuin nyt etukäteen! Vanha koti saa myös kivat uudet asukkaat. Parasta myös on, että asuinseutu ei vaihdu, vaan tutut ympyrät pysyvät. Vain residenssi päivitetään uuteen, uljaampaan versioon. Ja uusi pihakin on yhtä aurinkoinen kuin vanhassa asunnossa <3