Suolakinuski-suklaa juustokakku ( uunissa paistettu)

suolakinuskijuustokakku

Jos jotain olen odottanut, niin lämpimiä ilmoja ja aurinkoa tän kaikin puolin ankean kevään keskelle. Tätä laatua saatiinkin männä viikonloppuna, just sopivasti kun saatiin uusi terassi valmiiksi ja kaveripariskunta tätä juhlistamaan. As you know, aina jos pienintäkään syytä löytyy, kaivaa meikäläinen harrastus- eli leivontavälineet esiin. Toki joskus myös täysin ilman syytä, koska miksi ei.  Tällä kertaa vuorossa oli suolakinski-suklaajuustokakun teko.

Suolakinuski on selkeästi tän hetken hittimaku, jota löytyy kaupan hyllyiltä muodossa jos toisessa. Suolakinuskisipseihin en vielä ole törmännyt, mutta lienee vain ajan kysymys. Omaan makuhermoon erilaiset suolakinuskileivonnaiset uppoavat superhyvin, joten kun törmäsin tähän suolakinuski-suklaa juustokakkureseptiin makeaa.fi sivuston instagramissa oli tietysti ihan pakko kokeilla. En itseasiassa ole ennen tehnyt uunissa paistettua suklaajuustokakkua, mutta siitähän tuli todella hyvää. Ihana, pehmeä koostumus!  Tuo itse keitetty suolakinuski on NIIN hyvää ja myös helppo tehdä, suolasta perinteinen kinuski saa erinomaista potkua.  Mun yksi kaikkien aikojen suosikkikakuista on pitkään ollut tämä suolakinuskikakku, tämä on todella samanlainen mutta suklainen versio. Molempi parempi <3

suolakinuski suklaa kakku

 

Suolakinuski-suklaa juustokakku ( 20 cm vuoka)

Pohja

200 g digestivekeksejä
75 g voita

Suklaatäyte

0,5 dl kevytmaitoa
150 g tummaa suklaata
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 munaa
1 tl vaniljatahnaa ( tai vaniljasokeria)
1 rkl vehnäjauhoja

Suolakinuski

2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
Sormisuolaa

  1. Murskaa keksit pieneksi muruksi ja sulata voi. Sekoita keksimurut ja voisula keskenään ja painele leivinpaperilla vuoratulle irtopohjavuoalle tiiviiksi pohjaksi. Nosta reunat korkeammalle kuin muu pohja. Paista kakkupohjaa 175 asteessa 10 minuutin ajan.
  2. Kaada kattilaan maito sekä suklaa ja sulata ne miedolla lämmöllä tasaiseksi massaksi, välillä sekoitellen. Anna jäähtyä hetki.
  3. Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Lisää munat yksitellen, koko ajan sekoittaen. Lisää vanilja sekä vehnäjauhot ja viimeisenä sula suklaa. Sekoita tasaiseksi.
  4.  Laske uunin lämpötila 160 asteeseen. Levitä täyteseos pohjan päälle ja paista 30 minuuttia. Anna jäähtyä vähän aikaa huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin.
  5. Valmista suolakinuski kakun päälle. Kaada kattilaan kerma ja fariinisokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Kun seos kiehuu, pudota lämpötila keskilämmölle ja anna porista n. 10 minuutin ajan. Kinuski on valmista, kun pudotat sitä tipan kylmään veteen ja tippa pysyy kasassa leviämättä heti veteen.
  6. Anna valmiin kinuskin jäähtyä hieman muutamien minuuttien ajan, välillä sekoittaen. Kaada kinuski kakun päälle ja levitä tasaiseksi.
  7. Ripottele sormisuolaa kakun päälle ja nauti!

Loppukaneettina mainittakoon, että tuossa omassa kuvassani osa suolasta on ”vajonnut” kakun uumeniin, koska ripottelin ne lähes heti kinuskin päälle. Suola kannataa siis lisätä juuri ennen tarjoilua, niin näyttää ehkä vähän kivemmalta 🙂

Summary