Anti age-ihonhoidon helmi | Kokemuksiani Profhilo-hoidosta

Profhilo hoito

Jokainen reagoi keski-iän kriisiin eri tavalla; joku ostaa moottoripyörän, joku eroaa, joku käy läpi metamorfoosin seinätapetista riikinkukoksi ja joku aloittaa vaipparallin iltatähden kera vielä viimeisen kerran.

Tiässä kun lähestyy lukua neljä ja nolla, tselläni kyseinen käännekohta elämän aikajanalla oireilee ilmeisesti ihon puunaamiseen keskittymisellä. Toki radikaalimmatkin ratkaisut ovat täysin mahdollisia kriisin kehittyessä. Mutta pillifarkkuja EN vaihda löysiin versioihin, johonkin se on raja nykynuorison hapatuksissa vedettävä!

Näin kahden pikkulapsen äitinä voin kertoa, että raskaudet ja menneet vuodet ovat veronsa vaatineet ja kyllä etenkin rankka raskausaika naamassa näkyi, enkä ollut valmis sen tason kulahtamiseen. Viimeisen vuoden aikana olenkin antanut kasvoille ekstrahuomiota ja mielestäni kääntänyt kelloa onnistuneesti taaksepäin, mitä ihon ikäarvioon tulee! Parhaiten muutoksen näkee valokuvista, sillä toisin kuin peili, kuva ei valehtele. Vaikka vuoden takaiseen ikää on tullut se samainen vuosi lisää, on naama jopa omasta mielestäni paljon freesimpi. Olen investoinut ihonhoitoon niin käytettävien tuotteiden kuin hoitojenkin muodossa, sillä let’s face it, jos näkyviä tuloksia haluaa ei rasvapurkki riitä. Olkoonkin kuinka kallista rasvaa ja erityisen hienon brändilogon alla.

Hiljattain kävin Sensuell Estetic-klinikalla Päivin luona Profhilo-hoidossa. Kauneusalan ammattilaiset itse intoilevat tästä uudesta tulokkaasta ihonhoidon markkinoilla isosti, joten jotain spessua siinä oli oltava. Eikun siis kokeilemaan! Onko Profhilo niin hyvä, kuin väitetään?

Mikä on Profhilo-hoito`?

Profhilo on ihoon injektoitava, palkittu ja tuloksellinen ihonhoidon anti age-menetelmä. Menetelmä sopii erityisesti yli 35-vuotiaille, jotka kaipaavat luonnollista kiinteytystä kasvoille. Profhilo on ainutlaatuinen, kahta eri molekyylipainoista hyaluronihappoa hyvin korkeina pitoisuuksina sisältävä ns. hybridikompleksi. Profhilo vaikuttaa ihon ikääntymisen fysiologiseen prosessiin ja on suunniteltu kudosten kiinteytykseen ja ihon kimmoisuuden parantamiseen. Tekniikka aikaansaa hoidetun alueen luonnollisen ja pitkäkestoisen ihon uusiutumisen.

Hyaluronihapon vaikutuksesta iho syväkosteutuu, kiinteytyy, uudistuu ja kohottuu. Profhilo on aivan loistava anti-age tuote! Huomattavaa on, että Proffhilo ei ole perinteinen täyteainehoito. Satuinpa huomaamaan laatuaviisista uutisen, jossa referoitiin Anna Puun omassa instagramissaan kertomaa Profhilo-käyntiä. Lol suht raflaava otsikko 😀

Profhiloa voi käyttää lähes mihin tahansa vartalon osaan, mutta suosituin kohta lienee kasvot. Kasvoilla Profhilolla saadaan esiin kasvojen muoto, jonka selvärajaiset ääriviivat ovat kadonneet. Kaula on ruumiinosa, joka paljastaa armotta iän ja Profhilo onkin erinomainen esim. kaulan juonteisiin.

Profhiloa suositellaan otettavaksi kaksi hoitokertaa 30 päivän välillä parhaan tuloksen saamiseksi.

Alla oleva kuva havainnollistaa mahtavasti Profhilo-hoidon tehokkuuden, Tässä Sensuell Estetic:issä tehty kaulan hoito. Kuten kuvasta näkyy, juonteet ovat vähentyneet ja siloittuneet kaulasta huomattavasti. Täältä näet muutaman muutoskuvan lisää!

profhilo kokemuksia

Miksi Profhilo-hoito?

Meikäläisellä tavoitteena on näyttää itseltäni, mutta freesiltä. Vaikka huonosti nukutut yöt tuntuisivat kropassa, suotavaa olisi etteivät ne paistaisi kilometrin päähän myös naamasta.

Freesin ilmeen avain on mahdollisimman hyväkuntoinen, hehkuva ja ei-roikkuva iho. Nuorena oli IN sellainen kalpea ja täysin mataksi puuteroitu look, mikä olisi nyt siis pahinta mitä tälle naamalle voisi tehdä. Mitä enemmän hehkua, sen parempi!

Profhilon kanssa ei tarvitse pelätä sellaista ”täytettyä” ja epäluonnollista lookia, minkä täyteaineet voivat liikaa käytettyinä aiheuttaa. Tämä vaan kääntää niinku kelloa taaksepäin ja tekee ihosta tosi hyvännäköisen

Miten Profhilo-hoito tehdään?

Kyseessä ei ole mikään hemmotteluhoito, sanottakoon se heti kärkeen. Ei hierota kosteuttavia voiteita naamaan rauhallisin ottein, kuuman pyyhkeen kera panhuilun soidessa taustaslla. Profhilo-hoito toteutetaan piikein ja kyllähän nuo hieman kirpaisee. Ikiaiainen totuus ”kauneuden takia pitää kärsiä” osuu ja uppoaa näiden aidosti tehoavien hoitojen kohdalla.

Tehoaineet viedään siis kymmenellä pistoksella ( viisi molemmin puolin kasvoja) ihon sisään. Käytettävä piikki on hyvin ohut, joten ei tämä mitään kidutusta ole.

Hoito on varsin nopea, itselläni operaatio kesti abouttia kymmenen minuuttia jos en kamalasti valehtele. Mitään toipumisaikaa ei ole, mutta pienet mustelmat pistoskohtiin voi tulla. Vallan mainiosti voit kuitenkin pistäytyä hoidossa vaikka lounastauolla, ainoa vaatimus on, että hoitokohtien tulee olla meikittömät, eikä meikkiä tule myöskään välittömästi hoidon jälkeen lisätä.

Kokemukseni Profhilosta

Itse otin hoidon ensisijaisesti ennaltaehkäisevästi, mikä onkin paras tapa ihonhoitohommeleissa – ennaltaehkäisy siis. Varsinaisia ryppyjä ei mun suht paksussa ihossa kauheasti ole, mutta ryppyjä enemmän olenkin huolissani ihon veltostumisesta. Ja toim.huom.. meikäläinen puhuu vain omasta turhamaisesta kokemuksestaan. Ihon ikääntyminen on vähintäänkin normaalia ja helpommalla -sekä halvemmalla – pääsette te, keitä ei taistelu aikaa vastaan kiinnosta. Olisinpa yksi heistä, otka ovat sovussa peilikuvan kanssa! Mutta asiaan, mitä hoidon kanssa siten oikein kävi?

En oikein tiennyt mitä Profhilolta odottaa, eikä mitään massiivisia muutos-odotuksia ollutkaan. Profhilo-hoidon tulokset näkyvät pitkällä aikajänteellä, mutta muutoksia on huomattavissa myös välittömästi. Ja itse kyllä huomasin ihon napakoituneen hyvin pian hoidon jälkeen. Siis vähän niinkuin se ois vedetty vähä tiukemmalle kasvojen luuston päälle.

Myyntipuheiden mukaan ”Profhilo vahvistaa ja kosteuttaa ihoa sekä muotoilee ikääntyvää ja roikkuvaa kudosta.” Ja meikäläisen ikääntyvä kudos kyllä ainakin näyttää paremmalta!

Alla oleva selfie on otettu juuri ensimmäisen hoitokerran jälkeenja tässä olen -ripsiväriä lukuunottamatta- täysin ilman meikkiä. Kuten näkyy, iho ei näytä yhtään runnellulta. Pienet pistoskohdat saattaa erottua molemmin puolin kasvoja.

profhilo kokemuksia

Alla olevat selfiet on puolestaan otettu nyt kahden hoitokerran jälkeen. Näissä meikkiä on, mutta meikillä ei aikaansaa ihon kiinteytystä ja ainakin itse huomaan vuoden takaiseen eron! TOKI kukaan tuskin parhaimmillaan on vauvan syntymän jälkeen… Mutta peli ei siis ole menetetty, vaikka omaan silmään naama olisikin kauheassa kunnossa ja iho veltostunut. Kiitos nykyajan hoitomenetelmät!

Kiinnostaako sua nämä nykyajan hifistelyhoidot? Seuraa meikäläistä myös instassa, jos turhamaisuus on ominaisuus, jonka itsessäsi tunnistat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *